Kaksikymmentä vuotta sitten, eräänä huurteisena talviaamuna, ajoi rovasti Sandin vanha ja tukeva kuomireki pitkin pienen kaupungin lumisia katuja. Se herätti kummastelua ja utelua kaupunkilaisissa, sellaista rekeä ei ennen oltu siellä nähty. Ei edes pormestarin kuuluisa kuomi ollut noin mahtava.
Reki pysähtyi raatimies Karellin pihalle, ja ne kaupungin asukkaista, joita uteliaisuus oli kannustanut seuraamaan reen matkaa, saattoivat nähdä kolmen naisen nousevan reestä ja astuvan sisään raatimiehen portaita.
Pieni pyöreä Ottilia Karell, raatimiehen iloluontoinen rouva, oli ikkunasta nähnyt tulijat ja riensi eteiseen heitä vastaanottamaan. Hän oli Sandin neitien nuoruudenystävä ja hänen kanssaan olivat sisarukset neuvotelleet, ennenkuin ryhtyivät toteuttamaan suunnitelmaansa.
Muutto rauhaisesta maalaispappilasta kaupunkiin oli sisarille järkyttävä tapaus. Mutta isän kuolema oli heiltä kuten niin monelta muulta pappilan tyttäreltä riistänyt kodin, ja silloin oli Ottilia Karell neuvonut heitä muuttamaan pikkukaupunkiin ja perustamaan sinne koulun.
Kaksi ensimmäistä vuorokautta asuivat sisarukset Karellin kodissa, mutta sitten he muuttivat torin varrella sijaitsevaan, valkeaksi rapattuun taloon, jossa yhä vieläkin asuivat.
Raatimies Karellilla oli viisi tytärtä ja heistä tuli Sandin koulun ensimmäiset oppilaat. Aikaa myöten kasvoi koulun oppilasmäärä, ja tätien täytyi ottaa lisää opettajavoimia. Mutta viime vuosina olivat muutamat varakkaammat ja hienommat perheet alkaneet lähettää tyttäriään joko Helsinkiin tai Haminan tyttöopistoon.
Sandin neitien opetus oli liian vanhanaikaista, sanottiin.
Siitä huolimatta vanhat neidit jatkoivat opetustaan oman opetussuunnitelmansa mukaan. Tytöille opetettiin uskontoa, kieliä, laskentoa, kirjoitusta, maantietoa, historiaa, käsitöitä sekä kukkien maalausta kuvakorttien mukaan.
Koulu sijaitsi samassa valkoisessa talossa, jonka Sandin neidit ensin vuokrasivat ja sittemmin ostivat. Sofia ja Agata olivat sydämestään kiintyneet kouluunsa ja oppilaisiinsa, joiden kohtaloita he yhä vuosien kuluttua seurasivat.
Oli kirpeä helmikuinen aamu, hyvänpuolisesti pakkasta ja vähän pyryä. Luokkahuoneissa paloi tuli uunissa, Marttiska, koulun siivoojatar, kävi kohentamassa tulennosta uunilta uunille. Sandin neidit tahtoivat lämmintä, koulussa ei ketään saanut palella.