— Satuin katsomaan ulos ikkunasta, kun menit ulos ja käännyit harjulle päin, sanoi hän jurosti.
— Olen pahoillani, että olet epärehellinen, Ulla, sanoi Agata täti. Hän näytti tosiaan oikein surulliselta.
Ulla katseli miettiväisenä tätejään. He olivat todella suutuksissa. Saattoiko heille kertoa? Saattoiko sanoa, että hän halusi joskus olla yksin, että hän tahtoi olla vapaa voidakseen elää omassa ajatusmaailmassaan?
Ei, he eivät häntä ymmärtäisi. He eivät ylimalkaan ymmärtäneet nuorta mieltä.
— Olin kyllä harjulla, sanoi hän vapisevin huulin. Kuulustelu loukkasi hänen sieluaan, joka vielä vastikään oli liidellyt korkeuksissa. — Sitten menin kirkkoon.
— Miksi et tullut meidän penkkiimme? jatkoi Sofia täti tutkintoa. Tiedäthän, että me joka sunnuntai istumme samassa paikassa, saarnatuolista vasemmalla, kolmannessa penkkirivissä.
Ulla päätti puhua.
— Istun mieluummin yksin kirkossa. Olin lehterillä.
Tädit katsoivat toisiinsa sanattomina. Rakel seisoi silmät selällään hämmästyksestä.
Viimein Sofia täti puuskahti: