— En ole mokomaa kuullut!
Mutta Johanna täti sanoi päättävästi:
— Antakaa lapsen olla. Me emme voi panna hänelle siteitä Herran huoneessa. Tästä lähtien saat mennä yksin kirkkoon, milloin haluat, Ulla.
Ullan päähän juolahti rohkea ajatus kiertää käsivartensa Johanna tädin kaulaan ja syleillä häntä kiitokseksi. Mutta se olisi tietysti ollut tädin mielestä hassahduksen oireita.
Mutta hänen silmänsä hohtivat kiitollisuutta, kun hän niiaten lausui:
— Kiitos, rakas täti.
Johanna täti nyökkäsi nyreästi.
— Mene nyt keittiöön syömään, panin aamiaisesi uuniin lämpiämään.
Ullan syödessä oli tädeillä vuoron perään asiata keittiöön. Sofia täti tuli kysymään, eikö hän halunnut kuivia sukkia. Jalat olivat ehkä kastuneet hänen harjulla käydessään. Johanna täti pani hänen lautaselleen ylimääräistä herkkua, kanelissa ja inkiväärissä keitettyjä omenia. Agata täti taputteli häntä hartioille ja pisti hänen kouraansa tötterön Tanskan kuninkaan rintakaramellejä, joita hän aina säilytti piironginlaatikossaan.
Rakel seisoi Ullan vieressä hänen syödessään ja katseli häntä taukoamatta. Kun tädit olivat kadonneet keittiöstä, kysyi hän matalalla äänellä: