Joka silmänräpäys saattoivat liekit levitä tänne, saattoi hehkuva pilviolento irroittautua kalliosta.
Kuolema vaani heitä; oli käsittämätöntä, että he vielä olivat hengissä…
Sitten… vihdoin… pääsivät he lähtemään takaisin.
Vähitellen katosi sysäyksittäin kuultu jyrinä ja jälleen ympäröi heidät ikivanha hiljaiselo, jossa kuului vain hiljaa hiiliseiniä vastaan lorisevan veden juoksu.
Lyhyin, nopein harppauksin kiiruhtivat he eteenpäin.
"Sinä myös näit sen?" kuiskasi Henrik Danielille.
"Näin, mitä se oli?"
"En tiedä. Tällaista ei tunneta lainkaan."
"Ja se tulee meidät tappamaan?…"
… tappamaan… vastasi kaiku synkästi, melkein kuulumattomasti kohoavasta seinämästä kuin joku kolmas ääni.