"Olkaa hyvä…" Hän viittasi kuultavalla kädellään erääseen korkeaan patjatuoliin.
Alfred oli jo jonkun verran saanut takaisin tavallista mielenmalttiaan. Sekavina vilisivät vielä hänen tunteensa kuumassa palossa, rakkaus, kaipaus, huoli ja varovaisuus, mutta hän uskalsi jo kuitenkin puhua.
"Te ette tietenkään ymmärrä… Ettekä voi ajatella… miksi minä näin olen tunkeutunut tänne. Pyydän, että suotte minulle anteeksi… Minä en uskalla edes jättää autinoani… Mutta minulla on teille äärettömän tärkeää sanottavaa. Sallikaa siis… Vain pari minuuttia, ja te ymmärrätte kyllä heti…" Ja hän siveli otsaansa vapisevin käsin.
Aine ei vastannut, vaan katsoi häneen odottavin silmin, jotka hohtivat kuin hiotut timantit.
Alfred jatkoi:
"Kaikilla kaduilla on julkaistu sähkösanoma… F 24:stä… Huomiosta, joka siellä on tehty. Erään järven rannalla, joka jo jonkun aikaa on punertunut, vyöryy pilviä… Pieniä, punaisia pilviä, jotka nousevat vedestä…"
Hän keskeytti, mutta Aine ei vieläkään vastannut. Hän vain näytti ihmettelevän miksi Alfred oli tullut kertomaan tätä hänelle.
Alfred aavisti kauniin neidon ajatuksen. Hän käsitti kuinka järjettömältä Ainesta täytyikään tuntua koko hänen käyttäytymisensä. Kiireisin, vuolain sanoin, ikäänkuin peläten, että joku näkymätön kolmas joka minuutti osoittaisi hänet ulos ovesta, ennenkuin hän ehtisi selittää kaikkia, aloitti hän uudestaan:
"Mitä tähän asti olen sanonut, sen tietävät kaikki. Mutta mitä nyt seuraa, siitä ei kahta ihmistä lukuunottamatta tiedä koko kaupungissa, ehkei koko maailmassa muut kuin minä yksin! Ja senvuoksi olen minä täällä… Koska minä… mutta siitä en tahdo nyt puhua! Siispä… Eräs, jonka hyvin tunnen, ja eräs, joka on ystäväni, kävivät kaksi päivää sitten hiilivuorikaivoksessa, joka kuuluu A 15:lle. He laskeutuivat aivan alas… Ja siellä he kohtasivat aivan samanlaisen hehkuvan järven… Ja samallaisia punaisia ryömiviä pilviä. Pilvetkin hehkuivat kuumina ja uhkasivat toista heistä niin, että hän oli vähällä palaa… Ja minä tiedän — tiesin sen jo joku aika sitten, mutta en vain halunnut tietää! En puhunut mitään… Minun olisi kuitenkin pitänyt puhua… tiedän, että koko ihmiskunta kaikkine maailmankaupunkeineen on uhattu…
"Nämä ilmiöt ovat vain ensimäisiä merkkejä. Tännekin ne tulevat… niinkuin ne nyt lähestyvät F 24:sta. Ne hävittävät kaiken, niille ei voida mitään! Mutta ennenkuin on myöhäistä… minä pyydän teitä, Aine, paetkaa! Jos te tahdotte, jos te luotatte minuun, vien teidät sinne, minne tuho ei tule!…