"Se on teidän asianne, jonka kanssa minulla ei ole mitään tekemistä.
Mitä ajattelee Aine siitä?"
"Hän tahtoo tulla teidän puolisoksenne."
"Sitä ajattelinkin… siispä on tämä kysymys minun kohdaltani selvä."
Marian nousi.
Samassa nousi Alfredkin:
"No hyvä… Tämän nojalla tiedän siis, etten ole millään tavoin sidottu. Jos tuho tulee…"
"On kokonaan omassa vallassanne menetellä niinkuin parhaaksi katsotte."
Pieni kumarrus. Marian jätti huoneen ja meni Ainen luo.
Alfred katsoi hänen jälkeensä. Hänessä taistelivat viha, kateus, ihmettely ja halveksunta.
Hän kuunteli vielä hetken erottaakseen Ainen hiljaisen, sairaan äänen.
Mutta mitään ei kuulunut. Hän kai yhä vielä nukkui.
Sitten kääntyi hän, nousi autinolleen ja kiiti pois, sydämessään tunne kuin säälimättömästi poisajetun eläimen.