Hän tohti koskettaa sitä.
Se oli jäykkä… liikkumaton.
Päättävästi veti hän puvustaan piiteräksisen, hiotun, läpinäkyvän rasian, jossa tavallisesti säilytettiin puristettua alkonia.
Hän otti päähineensä ja sen varassa työnsi tuon aineen rasiaan. Ja hän luuli hetkisen huomanneensa sen liikahtelevan. Mutta sitten näytti siltä kuin olisi hän kuitenkin erehtynyt.
Hyytelö oli jo aivan kylmentynyt, ja sade oli lisäksi painanut sen ruttuun.
Mutta kun se oli ollut vähän aikaa rasiassa, se leveni täyttäen rasian tilan kokonaan.
Vanha mies ei viivytellyt enää sitä tarkastaakseen. Se oli nyt tutkittava aivan perinpohjin, ei täällä!
Sillä jokaisella ihmisen löydöllä oli myös vihollisensa, hävittäjänsä!
Kotiin! Kotiin laboratorioon!
Hän heittäytyi autinolleen ja kiiti kaupunkia kohti.