Hän huudahti… ja samassa virtasivat kyyneleet yli hänen kasvojensa.
Hän ei tohtinut lähestyä Ainea, ettei säikähdyttäisi häntä.
Hän eli!
Vanhus astui Alfredin luo.
"Älä huoli surra! Hän nukkuu."
Alfred puristi kiitollisena vanhuksen kättä. Hän ei saanut ääntä kurkustaan.
Sitten katsoivat molemmat tuliolentoa, jonka hohto nyt valaisi koko laboratorion.
Se oli nyt yhtenä punaisena pilvenä ja oli levinnyt edelleen täyttäen jo puolet säiliöstä ja jättäen vain pienen tilan liikkumiselle.
Piiterässeinät räiskyivät yhtämittaa kovassa kuumuudessa hehkuen aivan valkoisina.
Äkkiä melu pelästytti heidät. Hiljaiseen laboratoriohuoneeseen syöksähti yhdellä kertaa kauhea huuto ja hälinä. Ennenkuin Henrik ja Alfred täysin tajusivatkaan, mistä se tuli, piiritti heidät kiihoittunut miesjoukko, joka oli tunkeutunut sisään avoimista riippuovista. He huusivat kaikki, mutta ylinnä kaikui… Gustajon ääni…
Vanhus huomasi hänet ensiksi.