Mutta ennenkuin hän ehti edes kysyä, mitä tällainen hänen taloonsa tunkeutuminen oikein merkitsi, syöksyi hänen kimppuunsa pari miestä kiskoen hänet virkamiehen eteen.
Alfred oli temmattu syrjään… eikä oppinut enää nähnyt, että hänen oppilaansa onnistui pääsemään irti ja että tämä heittäytyi puolipimeässä nukkuvan Ainen yli koettaen peittää häntä ruumiillaan.
Kaikki olivat kokoontuneet Gustajon ympärille. Hän oli melkein tuntemattoman näköinen. Hänen partansa roikkui hajallaan ja pukunsa riippui aivan repaleisena. Pöhöttyneellä naamalla oli ruma ruskea väri. Hän tempoi villisti käsiään ja viittoi Henrikkiä. —
"Te… Lurjus! Sivistyksen pettäjä!" Hänen äänensä oli vain käheää rähinää. "Viimeinkin meillä on käsissämme ihmiskunnan tuhooja! Katsokaa tuonne!" Hän osoitti tulisielua. "Siinä näette kuinka hän harjoittaa rikostaan! Hän yksin on luonut nämä olennot! Ensin on hän kokeillut muissa kaupungeissa… nyt täällä! Kurja hirviö! Lyökää hänet kuoliaaksi! Kastakaa hänet omaan vereensä!"
Kuului huutoja ja läähätystä. Mielettömät, vihan vääristämät, hävittämisraivoiset silmät tuijottivat Henrikin kasvoja. Hänen takanaan puristettiin nyrkkejä.
Hänelle ei annettu aikaa puhua, selittää.
Gustajo raivosi kuin riivattu.
Häntä sysittiin ja kiroiltiin.
Henrik koetti suuremmilla ruumiinvoimillaan päästä heidän käsistään ja hän pyöräyttikin hyökkääjänsä takaisin kuin pallot.
Silloin heittäytyi Gustajo taisteluun.