Henrik ja Daniel jättivät toiset laskeutumaan laivasta ja ottamaan komitean jäseniä vastaan tulleiden vuoriteknikkojen kunnioittavia tervehdyksiä.
Nopein askelin kiiruhtivat he joukosta suoraan työläisten asuntoneliöön. Vanha Robert 780, jonka tapaamiseen Henrik oli pannut toivonsa, oli tosiaankin vielä elossa. Hän tuli pian näkyville ja selitti Henrikille olevansa heti valmis palvelemaan, tunnettuaan hänet.
Valkohapsisina ukkoina näkivät jälleen toisensa nämä kaksi miestä, joista toinen vuosia sitten oli joutunut sattumalta toisen tielle, kun eräs A 15:n kuljetusvirkailija joutui hänen tyrkkäyksestään korkeajännitysvirran uhriksi. Oikeusistuimen psykoloogit eivät Henrikin väliintulosta huolimatta ottaneet uskoakseen tapaturman syytä, vaan tuomittiin mies murhaajana kahden vuoden pakkotyöhön vuorikaivoksen porauskoneeseen ja kaupungin kiroukseen.
Kallioon syöksyvän timanttiporan jylinä teki hänet näinä vuosina miltei kuuroksi, ja kun hänen työaikansa päättyi, jäi hän tänne edelleenkin asumaan, vaikka vanha vuorityö vähän senjälkeen lopetettiinkin.
Hän istui pienessä mökissään, tuli jo varhain ukoksi, oppi melkein täydellisesti seudun kielen ja odotti… ei tiennyt itsekään, mitä…
Mutta kun hän tunsi mitä tarkimmin kaikki vuorikuilut ja sivukäytävät, kysyttiin häneltä usein niissä asioissa neuvoja ja hän totteli sellaisia käskyjä kuin vanha äreä koira.
Sentähden ei häntä nytkään vastustettu, kun hän lyhyin selityksin pyysi molempine vieraineen päästä laskeutumaan kaivokseen nostokoneessa.
Sitäpaitsi kummankin A 15:n asukkaan selvä porvarinumeromerkki poisti kaiken epäilyn. Ja niin ehti ukko seuralaisineen tällä hetkellä työn alla olevaan kaivospohjaan ennen kuin virallisen komitean jäsenet saivat sovituksi siitä, missä järjestyksessä he parhaiten alottaisivat Yleistä Virastoa varten laadittavan pöytäkirjan teon.
Yli 30 vuotta sitten teki muuan S 23:n asukas ihmeellisen keksinnön, jonka kautta vaarallinen hiilenhakkaustyö tuli tarpeettomaksi. Kun barbaarisista vuosisadoista oli kulunut jo niin pitkä aika, olikin tärkeätä osata polttaa kivihiiltä, tuota kallista ainetta. Sitä valmistettiin mitä huolellisimmin johtamalla ilmasähkömenetelmien avulla auringonvaloa… itse maan kivihiilivarastot alkoivatkin vähitellen täydelleen loppua. Ja kivihiilisuonista johtuvat virrat, kuten esim. happipumppuja käyttävät, olivat nykyisin mitä tärkeimmät.
Niinpä olikin totuttu rajoittamaan hiiltä aivan määrättyihin käyttömahdollisuuksiin. Työskentelykin koski vain eräitä suonia, muitten ollessa kaiken varalta säästössä. Ja tämäkin työ erosi kokonaan aikaisemmasta ylimalkaisesta, tuhlaavasta tavasta. Sähkökemiallisia teitä muutettiin vielä raakahiili ylemmässä työkerroksessa kaasuiksi ja kovavirroiksi, jotka putkien ja lankojen kautta johdettiin edelleen. Ja samoinkuin maailmankaupunki A 15:n alla jyrisivät täälläkin vuorenkupeilla koneet, jättiläispyörät ja putkilaitteet.