Mutta Numero 50000 pudisti päätään. Hän ei tahtonut, ei voinut uskoa, että tämän yhden oppineen ajatus voisi olla oikea vastoin yleistä käsitystä.
"Minä uskon asian olevan autettu sillä, että annamme kerran taas sataa", lohduttelihe hän. "Ja sitten ennenkaikkea hiilisuonet! Minä en todellakaan usko, että kyseessä on muuta kuin onneton sattuma. Mutta joka tapauksessa pyydän, että mikäli mahdollista kaikki osanottajat merkitsevät havainnot tarkkaan muistiin. Muuten en voi täällä virastossa päästä täyteen selvyyteen asiasta."
Näin sanoen oli hän jättänyt heidät.
Ja nyt olivat he matkan alusta asti istuneet punnitsemassa ja tarkoin merkitsemässä muistiin kaikki mahdollisuudet, joita he voisivat esittää Numero 50000:lle todisteiksi tuhoteoriansa puolesta.
Puolipäivän aikana nousivat laivan pohjalta automaattisesti ruokailupöydät, mutta sillaikaa kun muut, nyt taas täydellisesti sovinnossa, nauttivat runsaan aterian, antoivat Henrik ja Daniel jäädä sen melkein koskematta.
Kuumeisin, jännittynein hermoin tuijottivat he sumuiseen pilviverhoon, joka laajana kohosi ilmalaivan ja maan välille. Muutaman kerran kuulivat he syvällä allaan liitävän ja samassa taas tiheään usvaan katoavan petolinnun kirkuvan. Muutoin eivät he kuulleet mitään, paitsi epäselvää, hiljaista koneiden käyntiä ja komitean jäsenten ajoittaista kiihkeätä juttelua.
Daniel ajatteli surulla majaansa kalkkivuorien kielekkeitten varjossa, Jolania, jonka täytyi viettää nämä hetket maailmanunohtamassa yksinäisyydessä… Ladizin maja-asukkaiden lupausta muuttaa myös sinne, ja satoja vaikeuksia, jotka hän matkallaan vielä kohtaisi.
Kuinka halusta hän taas olisikaan onnellisena Jolaninsa kera, kaukana tästä mielettömästä narripelistä, johon hän nyt vielä kerran oli joutunut osalliseksi vain siksi, että hän tahtoi tuoda vanhukselle hänen pyytämänsä tärkeät tiedot…
Vihdoin tunsivat he ilmanvedosta, joka sattui hartioihin ikkunanraoista, että ilmalaiva oli laskeutumassa. He liukuivat valkean pilviverhon läpi, joka ympäröi heidät kuin läpitunkematon pehmeä seinä. Sitten kohosi verho, ruskea, puuton ja vedetön maa syöksyi yhä lähemmäksi näyttäen vihdoin ryntäävän aivan heidän jalkoihinsa.
Hiukan ponnahtaen pysähtyi ilmalaiva.