"N 27:ssä on alati sattunut sivistysvallankumouksia." Toko 32434 kohautti halveksittavasti harteitaan. "Mutta mitä tulee tähän tuntemattomaan nuoreen, yksilöön, tiedän varmasti, että hän on etevä spesialisti sähkökemian alalla ja saapui tänne eilen D 23:sta. Siitä ei ole epäilystäkään, sillä muutoinhan ei Yleinen Virasto olisi järjestänyt häntä tälle tutkimusretkelle!" Hän vilkaisi ympärilleen kylmin silmäyksin kasvoillaan ilme, josta voi päättää hänen jo ennakolta pitävän täydellisinä idiootteina niitä, jotka uskaltaisivat olla eri mieltä hänen kanssaan.
Mutta hänen lähin naapurinsa, Attila 29336, ei voinut enää sietää toisen kerskailua. Attilalla, sensijaan, että Bernardin muistutti apinaa, oli puolestaan äkäisen sonnin näköinen muoto — löytyihän A 15:n asukkaissa toki kaikkia eri eläinmuotoja! Ollen sähkökemian etevimpiä miehiä oli hän tällä hetkellä todellakin suuttunut, sillä kyseessäoleva nuori mieshän olisi — edellisen puheen mukaan — ollut hänelle voimakas kilpailija.
Hän kohautti ja, sen näköisenä kuin olisi häntä korvennettu hehkuvissa platinatangoissa, kivahti hän, virkatoveriensa tapaan peitetyllä äänellä:
"Se ei ole totta! Tiedänhän minäkin jotain. Minulle on kerrottu, että tämä mies on Salaisen Viraston asiamies. Kuten tietty on Henrik 19530 innokas kulttuurin halveksija. Ja jos hän yrittäisi vallankumousta, olisi tämän miehen tehtävänä saattaa hänet rikollisten vuorityömiesten joukkoon. Kaikki muu on vain verhoa, jolla kaupunkiin estetään pääsemästä mitään vahingollista, jos asia tulisi tunnetuksi."
Toiset neljä nyökkäsivät, nyt sovinnollisina. Salainen rikos… siinäpä oli ehkä jotain, josta voisi olla hyötyä omille asioille. Mutta Gustajo, jolle tällainen selitys tuli yllätyksenä, pysyi vielä epäuskoisena, ja kun virkatoverit kääntyivät hänen puoleensa, jota he pitivät salaisuuksiin perehtyneenä, koetti hän pelastaa omaa arvoaan hämärillä viittauksilta.
Silläaikaa istuivat Henrik ja hänen seuralaisensa, Daniel, hiljaa vieretyksin ja tarkkailivat harmaareunaisia, altaan kiitäviä pilviä. Toissa päivänä olivat he tehneet ilmoituksensa Yleiselle Virastolle, tai oikeammin sanottuna, Daniel oli ilmoittanut eläinten paosta ja vanha tiedemies oli vain liittänyt siihen eräitä tärkeitä huomautuksia ja tieteellisiä selityksiä tapauksen johdosta.
Numero 50000:n ensimäisenä vastauksena oli, ettei tällaisilla ilmoituksilta nyt missään tapauksessa saisi tehdä kansaa levottomaksi. Sensijaan lupasi hän ottaa heidät mukaan hiilikaivoksille tehtävälle tutkimusmatkalle. Sen tuloksista jäisi riippumaan, ryhdyttäisiinkö julkisiin turvallisuustoimenpiteisiin. Miten näihin toimenpiteisiin käytäisiin, sitä ei voinut Numero 50000:kaan kyllä sanoa — keinotekoisesta ravinnosta ei kuitenkaan voitaisi vielä luopua A 15:ssä eikä muuallakaan, eihän ollut luonnollisia eikä muitakaan varastoja olemassa. Henrik kyllä jälleen, vaikka turhaan, huomautti siitä vaarasta, mikä eräänä päivänä voisi johtaa maailman koko tuhoutumiseen, kun ilmantyppeä otettiin niin rajattomat määrät…
Numero 50000 suorastaan kieltäytyi nytkään ajattelemasta sitä, sillä Terveysviraston jokaviikkoinen tiedonanto oli tällä kertaa epäsuotuisine sanomineen kuluttanut hänen hermovoimiaan sen päivän osalta jo kylliksi.
Hänen päänsä oli täynnä sen tuomaa levottomuudentunnetta… niin, että hän vanhan tiedemiehen käynnin loputtua vielä kysyi tältä: "Mihin johtaa tämä ilmahäiriö, kun nyt jo on lukuisia itsemurhatapauksia?"
Henrik kohotti hartioitaan. "Ilma kostaa puolestaan, kunnioitettava yksilö! Asettakaa alkuvoimien häiriytynyt kiertokulku jälleen ennalleen, niin kaikki nämä oireet häviävät!"