Kaikenkaltaisia taruja kerrottiin Synninlukosta. Ehkä siksi, että paikka oli niin synkkä, nimi niin outo ja lähde niin kumma; kuivimpanakin kesänä sen vesimäärä oli sama kuin sateisimpana syksynäkin. Pyry ja Polle katselivat uteliaina luota merkillistä lamparetta. Kuin portti manalaan se oli tai kuin jonkun salaisen rikoksen tyyssija — siitäköhän sen nimikin? Oliko tällä paikalla tehty kaamea tihutyö ammoisina aikoina, vai oliko vain kansan mielikuvituksessa syntynyt synkkä nimi synkälle paikalle? Kukapa sen tiesi. Omituisen kaamea tuntu oli kumminkin koko rotkossa ja eniten tuossa lähteessä. Ei ollut ainuttakaan lintua livertämässä. Ja tytöistä näytti miltei luonnottomalta, että kimppu kissankelloja oli kiivennyt kallionkylkeen ja siinä sinisiä tiukujaan hilpeästi helisytti. Mikään iloinen ei tänne sopinut. He alensivat äänensäkin vain kuiskeiksi.
Lähteen yläpuolella oli kallioseinässä syvennys, aivan kuin ovi.
"Kas, siinä on kissanreikäkin, kuin metsämökkien porstuanovissa!" huomautti Pyry, ja hänen hilpeytensä palasi. "Mitähän, jos koputtaisi ja huutaisi Seesam! Millainen otus tulisi avaamaan?"
"Älä laske leikkiä!" Polle hätääntyi. "Minusta on kuin oudot voimat täällä peliään pitäisivät. Ihminen pienentyy niin mitättömäksi!"
"Annas kun katson litistyneitä kenkiäsi, joko ovat pienentyneet kuin
Lagerlöfin Peukaloisen puukengät!"
"Sinun on hyvä olla", sanoi Polle surullisesti. "Mutta minun ei. Olen ollut häijy." Ja Polle kertoi kaikki. "Tässä nyt tulin ajatelleeksi, että se oli minulle oikea rangaistus, etten päässytkään. Sillä enkös vain toivonut, vaikkakin salavihkaa, että toiset tytöt olisivat hiukan harmissaan. Ja sitten minua ihan repeli, kun kuvittelin, kuinka hän tanssii muiden kanssa!"
"Rakas Polle!" Pyryllä kimaltelivat kyyneleet silmissä, "sinä olet pelkkää kultaa! Niinhän ajattelee moni muu, sen verran pahaa. Minä niin mielelläni olisin suonut sinulle sen ilon ja olin niin pahoillani, kun et päässyt."
"Minä kyllä tiedän, että jotkut monesti ovat aika häijyjä", sanoi Polle miettivästi, "enkä käsitä, miksi he eivät saa siitä muistutusta. Minun on kuitenkin niin, että saan heti palkan, kun ajattelenkin olla paha. Ei kai minulle ole suotu sellaista onnea kuin muille tytöille."
"Jos nyt kaikkea voi onneksi ottaa. Eiköpähän onnea ole juuri se, että revitään juurineen pahan idutkin, niin kirvelevältä kuin se silloin tuntuukin. Oikea onnihan kasvaa sisästä käsin. Usko minua, Polle, elämässä on suurempiakin arvoja kuin tanssiaiset. Mutta minä olen huomannut, että ne voi saavuttaa vasta sitten, kun on oppinut voittamaan oman itsensä."
"Pyry, se sinut tekee niin yllättäväksi, että sinä saatat puhua tyhmyyksiä ja taas jotakin niin kovin viisasta. Ja sitten sinä osaat puhaltaa huolet pois."