"Ei, älä vaihdakaan, pikku Kreets", sanoi veli liikutettuna. "Kasva sinä vain kodissa vielä. Pysy siellä niinkauan kuin saat siellä olla. Kyllä tulee aika maailmallakin kulkea."
"Niinpä pysynkin. Koti on paras. Suuri maailma on kyllä mukava. Mutta täytyy olla hyvin viisas, jotta siellä voi olla mukana."
"Kyllä. Viisas sitä pitää olla."
"Nyt minä lähtisin heti kotiin. On niin ikävä, että…"
"Älähän nyt vain itkuksi pistä."
"En minä ole mikään itkupussi. Mutta kotiin minun pitää päästä!"
"Maltas, katsotaanpas nyt niitä junankulkuja. Ja mitenkäs sen hevosen laita olisi?"
"Onhan sinulla puhelin. Soita kotiin, että lähettävät hevosen!"
"No, niin!" Veli sai kierretyksi kotiin puhelimitse. — "Tahtovat puhutella sinua."
Kreets tempasi kuulotorven. "Niin, minä se olen, päivää! — En minä enää. — On niin kova ikävä. — Kun saisi jo iltajunalle. — No, yöjunalle sitten. — Terveisiä. — On niin ikävä kaikkia, Missukkaakin. — Kyllä minä. Näkemiin vain!"