Terttu. Anttilan emäntä kertoi, että edellinen opettajatar oli ollut kovasti seura-ihminen. Yhtenä iltana olivat olleet emännät, toisena tyttäret, kolmantena pojat. Oli ollut kova riijaamaan. Loput illat oli käynyt taloissa. Oli oikein mukavaa silloin.
Kaarina. Jaa, jaa, hae sitten maalle voidaksesi olla levossa ja rauhassa!
Terttu. Sinähän juuri kaipaat vaihtelua!
Kaarina. Sinä pieni puraiseva hiirenpoikanen!
Terttu. Niin. Se emäntä jutusti, että sen edellinen oli ollut kovasti uskovainen. Oli pitänyt pakanalähetysseuraa ja pakanaompeluseuraa ja muita seuroja. Joka ilta täällä oli ollut väkeä. Se oli myös mukavaa ollut silloin.
Kaarina. Siksi kait se Mattilan isäntä käy meille lakia lukemassa siitä, ettemme käy seuroissa. Eikä suutari Simokaan lasketa mitään evankeliumia sen vuoksi, ettemme käy työväentalolla. Miten kävisi, kun tänä iltana polvistuisimme seuroissa, seuraavan yön tanssisimme työväentalolla? Mahtaisiko Anttilan emäntä todeta, että sekin oli mukavaa. Oi tätä ylevää pedagoogin ammattia! Tee työtä kuinka paljon tahansa, kasvata ja valista, mutta ellet ole seura-ihminen, maailman tai hurskauden hengessä, ennen kaikkea kahvitantti ja juorusisko — niin et mihinkään kelpaa!
Terttu. En nyt muista kuka opettajatar se oli, jolla oli kovasti pitsimalleja. Kaikki tyttäret sen kun hakivat niitä. Ja sitten oli yhdellä opettavalla sielulla toinen tärkeä avu: se osasi vatkata kaakkuja. Oli oikein ilo istua sillä kahvilla.
Kaarina. Se on melkein kuin Terttu-Kerttu! Kaada, kultaseni, minulle vielä ja anna tuota kaakkulautasta likemmä! Kiitos! — Pitsimallit, kahvikestit, kaakut, Ryynohvit, pakanat ja talonpojat! Missä on se opettajatar poloinen, joka kaiken sen täyttää taitaa!
Terttu. Ja luokan akkunat talveksi kiinni naulata saattaa!
Kaarina. Sinä sen sanoit! Lujalle otti sekin ottelu. Akkunat pitää naulata kiinni: lapset paleltuvat, puut kuluvat! Mutta minäpä voitin tarkastajan tukevalla avulla! Tätä virkaa! Tuskin on mikään muu ammatti näin hirmuinen. Kaikilla muilla aloilla voi ihminen työnsä tehtyään olla oloissaan ja tuntea olevansa oma itsensä. Mutta tässä et saa olla oma minäsi, et ihminenkään, sinun pitää olla opettaja, vain opettaja, ja täyttää mitä kyläkunta kulloinkin vaatii. Ovatko ne itse valmiita toisen hyväksi hitustakaan toimimaan tai väsyneinä tyhjänpäiväisiä vierailuja tekemään? Mitähän sanoisivat, kun heidät pantaisiin niin monta iltaa viikossa palkatonta työtä tekemään kuin minä teen! — Uhuu, Tyttyli, nyt sinä olet vilkuttanut minulle niin mustia värejä, että heti paikalla haen täältä pois.