Rouva Keränen. Ei tietystikään. Siellä se vaan nauttii elämästä ja istuu mudassa. Ja me heikot vaimonpuolet hoidamme taloa ja vapisemme lejonan kynsissä, jolla on kädet kuin marakatilla! (Terttu nauraa.) Ei tämä ole mikään naurunpaikka, tämä on vakava asia. Kun ajattelee kaikkia niitä öitä, mitä vielä on jäljellä syksyyn. Ja kuinka monta pyöränvarkautta se louhikäärme vielä voi tehdä!
Kaarina. Täällä hän ei enää voi tehdä yhtäkään.
Rouva Keränen. Ei, minä en enää rupea tätä kestämään. Kirjoitan heti Aatulle, että nyt on noustava mudasta ja jätettävä elämän koreus ja tultava kiireesti onnettoman kodin avuksi!
Kaarina. Eihän häntä nyt kesken kaiken sovi sieltä hätyyttää!
Rouva Keränen. Sovi, se on jo velvollisuuskin! Pitäisikö minun yksinäni nääntyä tämmöisen taakan alle? Kirjoitan heti. — Ja Mäkelästä saa tänään lihaa. Otan teillekin asti.
Kaarina. Se olisi todella tarpeen, Maalin hyvä.
Rouva Keränen. Minä lähden sinne heti kun olen saanut päälleni. (Menee.)
Terttu (nauraa). Voi, Kaarina, että sinä voit olla vakava! Tuo Maalin on mainio!
Kaarina. Minua niin harmittaa se pyörä. Ajatteles, että se nyt on jonkun hirtehisen käsissä!
Terttu. Mitä minä tällä paperilla teen?