Maria. Oksanen! Kuinka kaunis nimi!
Liisa. Kaarle Oksanen niinmuodoin!
Bertha ja Liana (yhtä haavaa). Oksanen, kenenkä se nimi?
Kaarle. Minun yksinkertainen nimeni.
Bertha (lyö kätensä yhteen Lianan sanoessa). Teidän nimenne!
Parooni (nauraa sanoen itseksensä). Katso tuolla impiä itsehaltiana! (lujasti) Te olette siis kihlanneet kasvatus-tyttärenne tämän herran kanssa, hänen nimensä tietämättä.
Bertha (Kaarlelle). Teille se on suureksi hävyksi niin pilata. Ettekö tulleet tänne toisen nimellä?
Kaarle. Armoinen tätini! Peräti nimettä tulin tänne. Te annoitte hyvyydellä kohta minulle nimen, oman ristinimeni. Te otitte minua vastaan jalomielisellä vierastavaisuudella ja lisäsitte siihen kaikein kauniimpia lahjoja. Se olisi ollut kova vika, jollei sydämmeni vastuksin mennyt takaukseen Marian onnen edestä.
Parooni. Nyt rupeen ymmärtämään tätini! Teiltä oli jäänyt unhotuksiin paroonin von Löwen ei millään tavoin olevan herra Oksasen muotoisna. Te otitte kohta hänen minuksi.
Kaarle (sivulla). Sen lahjan edestä, kuin olen voittanut, olkoon tuo erhetys unhotettu.