Bertha. Minun veljeni oli minun kanssani suostunut siihen että Kaarlen etsikkö olisi tietämätöin Marialle. Katso siinä minkätähden ajattelin hänen tulleen eteen yksinkertaisesti kulkevan tutentin vaatteissa.
Parooni. Minä arvelen herra Oksasen nyt tietäin erhetyksensä yhtä pian pakenevan tuosta väärin ansaitusta tilaisuudesta Marian sivulla, joka varsin ei ole häntä varten.
Maria (tunkee Kaarlen sivulle). Minun ylkäni! Älä Mariaasi jätä!
Taitaisitko sen — Et koskaan! Et koskaan…
Liana. Kuinkamar tämä kaikki loppunee?
Liisa. O ryökinä hyvä, vissin kyllä häillä.
Kaarle (vie Marian Berthan eteen). Hyvä tätini, te panitte meidän kätemme yhteen, ja minä olen sama nyt kuin silloin. Maria on siis minun teidän omalla suostumuksella. Sillä ei se ollut ainoastaan tyhjän nimen kanssa kuin te tahdoitte yhdistää Mariaa.
Maria (suutelee Berthan kättä). Rakastettava, hyvä täti, sanotkaat ettei kukaan taida meitä eroittaa!
Bertha. Rakas lapseni, onnesi on harras tarkoitukseni!
Parooni (pilkaten). Tätini näyttää olevan epäilyksissä vapaaherran kilven ja tutentti-kanteleen välillä — ha — ha — ha — Mutta sillä välillä, koska tämä epäilys ei sovi minun sukumuistoihini, saan kunnian jättää hyvästi (liepsuttelee korkoillansa ja menee).
Yksitoistakymmenes kohtaus.