Liana. Tuttu? Kysymys joka täydellä syyllä taittaan tehdä; sillä ei taitais uskoa, kuinka aika on hänen muuttanut.
Bertha. Niin aina, niin aina! Usiampia vuosia on siitä, kuin me hänen viimein näimme, ja kuinka monta vuotta olet sinä ollut ulkomailla?
Kaarle (kertoen hiljaa). Minä ulkomailla! (Itseksensä) Vissin kyllä, mutta ainoastaan unessa.
Bertha. Isäs lupasi meille lavioita tietoja sinun matkoistas, hän sanoi sinulla olevan erinomaisen taidon niitä kuvailla.
Kaarle. Sanoiko hän niin, tuo oli huvittavaista kuulla.
Bertha. Mutta kuinka hän jaksaa?
Kaarle. Minun taatani! Hän on raju ja terve.
Liana. Sukkelahan tämä. Kirjoitti hän toki meille olevansa niin kivulloisen, ettei hän poikanensa tainnut olla läsnä syntymä-juhlaa viettäissä tänäpäivänä, niin mieluisesti kuin hän muuten olisi tahtonut.
Bertha (puolinkovasti Lianalle). Älä ilmoita mitään, ystäväni, juhla-asiasta! (lujaa Kaarlelle). Sinä vissin olet ollut runoseppä (näyttää hänelle lehden). Mutta sisällepidon sinun on selittäminen.
Kaarle (nauraa). Erhetys tuo oli. Onnentoivotuksen siaan on tämä laina-kirjoitus tullut laukkuuni.