TARINA ALI BABASTA JA NELJÄSTÄKYMMENESTÄ ROSVOSTA.

Eräässä persialaisessa kaupungissa asui kaksi veljestä, Kasim ja Ali Baba, Heidän isänsä oli jättänyt jälkeensä vain aivan pikkuruisen omaisuuden, jonka nämä olivat keskenänsä panneet tasan. Mutta Kasim nai vaimon, joka heti häitten jälkeen peri hyvin varustetun kauppapuodin, suuren ta vara varaston ja joukon maatiloja, niin että hänestä yhdellä iskulla tuli hyvinvoipa mies. Ali Baba sitävastoin nai vaimon, joka oli yhtä köyhä kuin hän itsekin. Hän asui köyhästi ja elätti itseään ja perhettään hakkaamalla läheisestä metsästä halkoja; ne hän sitten kolmella aasilla, jotka olivat hänen ainoa omaisuutensa, kuljetti kaupunkiin ja möi.

Eräänä päivänä, kun Ali Baba jälleen oli metsässä ja juuri oli saanut hakatuksi niin paljon halkoja kuin hänen aasinsa jaksoivat kantaa, näki hän yhtäkkiä kaukana suuren pölypilven, joka lähestyi sitä paikkaa, missä hän oli. Hän katseli tarkkaavaisena pölypilveä ja huomasi pian, että siinä olikin suuri ratsasjoukkue, joka läheni nopeaa vauhtia.

Ali Baba ajatteli, että tulijat hyvinkin saattoivat olla rosvoja, ja päätti senvuoksi jättää aasinsa oman onnensa nojaan ja pelastaa vain oman nahkansa. Hän kiipesi tuuheaan puuhun, josta hän saattoi nähdä kaikki, mitä alhaalla tapahtui, joutumatta itse nähdyksi. Puu oli yksinäisen kallion juurella, joka oli paljon korkeampi kuin puu ja niin jyrkkä, ettei sille voinut nousta.

Ratsastajat olivat isoja, komeita miehiä ja olivat he hyvin asestetut. He nousivat ratsailta kallion luona, ja Ali Baba, joka laski heitä olevan neljäkymmentä, saattoi heidän kasvoistaan ja koko olennostaan varmasti päätellä heidän olevan rosvoja. Eikä hän erehtynytkään: nämä olivat tosiaan rosvoja, jotka kuitenkaan eivät vähimmässäkään määrässä häirinneet tätä paikkakuntaa, vaan jotka harjoittivat ammattiaan kaukana täältä, pitäen tätä vain kokoontumispaikkanaan.

Hänen arvelunsa vahvistuivat yhä, kun hän edelleen seurasi heidän puuhiaan. Jokainen ratsastaja riisui suitset hevoseltaan, sitoi sen kiinni, heitti sen eteen täysinäisen ohrasäkin, joka oli ollut hänen takanaan hevosen selässä ja irroitti sitten satulareppunsa. Useimmat näistä näyttivät Ali Baban mielestä niin raskailta, että hän arveli niiden olevan täynnä kultaa ja hopeaa.

Rosvoista muhkein, jota Ali Baba piti päällikkönä, lähestyi kantamuksineen kalliota ja päästyään pensaikon läpi, lausui hän sanat: »Sesam, aukene!» Tuskin oli rosvopäällikkö nämä sanat lausunut, kun kallioon aukeni leveä käytävä, josta päällikkö antoi koko väkensä mennä edellään sisään. Itse meni hän viimeisenä, ja portti sulkeutui jälleen.

Rosvot viipyivät kauan kallioluolassa. Ali Baba aikoi jo, uhkaavasta vaarasta huolimatta, kavuta alas puusta ja rientää pois jonkun rosvohevosen selässä, kun portti viimein taas avautui. Neljäkymmentä rosvoa astui luolasta ulos, ja päällikkö, joka oli viimeksi mennyt sisään, oli nyt ensimmäisenä ja antoi kaikkien toisten mennä ohitseen. Ali Baba huomasi, että hänen sanansa: »Sesam, sulkeudu!» nyt saivat oven sulkeutumaan. Kukin palasi nyt hevosensa luo, pani sille suitset suuhun, kiinnitti reppunsa satulaan ja hyppäsi selkään. Kun päällikkö näki, että kaikki olivat valmiit, asettui hän etunenään ja ratsasti heidän kanssaan pois samaa tietä kuin oli tullutkin.