Mutta muutamia päiviä myöhemmin vietti Ali Baba poikansa ja Morgianen häitä suurella loistolla ja komealla juhla-aterialla, johon toivat vaihtelua tanssit, näytelmät ja muut tavanmukaiset huvitukset. Olipa hänellä ilo nähdä, kuinka hänen kutsumansa ystävät ja naapurit, jotka eivät voineet tietää näiden häiden todellista syytä, mutta muuten kyllä tiesivät ja tunsivat Morgianen hyvät ominaisuudet, ylistivät häntä hänen jalomielisyytensä ja hyväsydämisyytensä tähden.
Ali Baba ei ollut käynyt rosvojen luolassa enää sen jälkeen, kun hän oli nähnyt siellä veljensä Kasimin ruumiin ja tuonut sen kotiin yhdellä kolmesta aasistaan, sillä hän pelkäsi tapaavansa rosvot siellä tai joutuvansa niiden yllättämäksi. Mutta myös noiden kolmenkymmenenkahdeksan rosvon, päällikkö siihen luettuna, kuoltua varoi hän kauan aikaa palaamasta sinne takaisin, koska hän pelkäsi niiden kahden rosvon, joiden kohtalosta hän ei tiennyt mitään, olevan vielä elossa. Vihdoin vuoden kuluttua, kun hän näki, ettei enää mitään ollut tekeillä häntä vastaan, päätti hän uteliaisuudessaan tehdä vielä kerran matkan luolalle; kuitenkin ryhtyi hän ennakolta tarpeellisiin varokeinoihin. Hän nousi hevosen selkään ja saavuttuaan luolalle piti hyvänä enteenä sitä, ettei nähnyt ihmisten eikä hevosten jälkiä. Hän nousi alas hevosen selästä, sitoi sen kiinni puuhun, astui luolan ovelle ja lausui: »Sesam, aukene!» Ovi avautui, hän meni sisään, ja kaikki luolan sisällä oli sellaisessa kunnossa, että hän voi siitä päättää, ettei siellä oltu käyty sen jälkeen, kun valepukuinen Chogia Husein oli perustanut liikkeensä kaupunkiin, ja että kaikki neljäkymmentä rosvoa siis olivat joutuneet tuhon omiksi, Myöskään ei hän enää ollenkaan epäillyt sitä, että hän itse oli ainoa ihminen maailmassa, joka tiesi, miten luolan ovi voitiin avata ja että sen aarteet nyt olivat yksinomaan hänen käytettävissään. Mukaansa oli hän ottanut haarapussin; tähän sulloi hän niin paljon kultaa, kuin arveli hevosen jaksavan kantaa, ja palasi sitten takaisin kaupunkiin.
Myöhemmin vei Ali Baba poikansakin kallioluolaan ja opetti hänelle sen avaamisen salaisuuden. Salaisuus meni perintönä heidän jälkeläisilleen, jotka samaten nauttivat siitä onnekseen viisaasti ja kohtuullisesti. Kaikki elivät he loistavan komeasti ja nauttien ympäristönsä suurta kunnioitusta.