Kun rosvot määrätyn väliajan jälkeen jälleen palasivat piilopaikkaansa metsässä, hämmästyivät he ylenmäärin, kun eivät löytäneet enää Kasimin ruumista. Mutta yhä suuremmaksi kasvoi heidän hämmästyksensä, kun he huomasivat kultasäkkiensä melkoisesti vähentyneen. »Meitä on petetty, olemme hukassa,» sanoi päällikkö, »jollemme nyt pidä tarkoin varaamme ja heti ryhdy tarpeellisiin vastakeinoihin; muutoin menetämme vähitellen kaikki rikkautemme, jotka esi-isämme ja me itse olemme hankkineet niin suurella vaivalla. Vielä on elossa yksi, joka tietää salaisuutemme. Myös hänet on meidän raivattava pois tieltämme. Mitä sanotte tähän, kelpo toverit?»
Rosvopäällikön ehdotus sai vastakaikua koko joukossa; miehet hyväksyivät sen ja sanoivat, että nyt oli jätettävä kaikki muut toimet ja suunnattava kaikki voimat tämän seikan selville saamiseen. »Juuri sitä», jatkoi päällikkö, »odotinkin teidän rohkeudeltanne ja urhoollisuudeltanne. Mutta ennen kuin muuhun voimme ryhtyä, täytyy teidän joukostanne yhden rohkean, sukkelan ja toimekkaan miehen mennä kaupunkiin aseettomana ja matkustavan muukalaisen puvussa ja käyttää kaikki taitonsa saadakseen selville, puhutaanko siellä tuosta omituisesta kuolemasta, joka kohtasi miestä hänen ansionsa mukaan, sekä mainitaanko, kuka hän oli ja missä talossa hän asui. Se on tällä kertaa tärkeintä. Kiihoittaakseni kuitenkin sitä, joka tulee tähän tehtävään valituksi, ja jottei hän toisi meille väärää tietoa, joka veisi meidät kaikki perikatoon, kysyn teiltä, pidättekö kohtuullisena, että hän siinä tapauksessa, että tiedot ovat vääriä, alistuu kuolemanrangaistukseen?» Odottamatta, toisten mielipidettä sanoi eräs rosvoista: »Minä alistun ehtoon ja pidän suurena kunniana saada panna henkeni alttiiksi tämän asian hyväksi. Jollen onnistu, muistanette ainakin, ettei minulta ole puuttunut hyvää tahtoa eikä rohkeutta edistämään meidän kaikkein yhteistä hyvää.»
Päällikkö ja toverit ylistivät kaunopuheisesti tätä rosvoa, ja sitten tämä pukeutui niin, ettei kukaan voinut pitää häntä rosvona. Hän lähti matkaan yöllä ja järjesti siten, että hän juuri päivänkoiton aikaan tuli kaupunkiin. Saapuessaan toripaikalle näki hän vain yhden ainoan kojun avoinna, nimittäin sen, jossa Baba Mustafa istui.
Baba Mustafa istui naskali kädessään tuolillaan ja oli juuri aikeissa aloittaa työnsä. Rosvo astui hänen luokseen, toivotti hänelle hyvää huomenta ja huomattuaan suutarin jo sangen iäkkääksi sanoi hänelle: »Hyvä mies, sinä alat kovin varhain tehdä työtä; sinun iälläsi on mahdotonta nyt jo nähdä hyvin. Vaikka olisi valoisampaakin, epäilen kuitenkin, olisivatko silmäsi tarpeeksi hyvät paikkuutyöhön.» — »Kuka sinä lienetkin», vastasi Baba Mustafa, »et näytä erikoisesti tuntevan minua. Olen tosin jo sangen vanha, mutta minulla on siitä huolimatta oivalliset silmät, ja todistukseksi siitä sanon sinulle vain, ettei ole kovin kauan siitä, kun neuloin kokoon kuolleen ruumiin paikassa, jossa ei ollut paljon valoisampaa kuin täällä nyt on.» Rosvo ilostui kovin tavatessaan hetikohta miehen, jonka hän toivoi antavan selityksen siihen asiaan, jonka vuoksi hän oli kaupunkiin tullut. »Kuolleen?» kysyi hän kovin hämmästyksissään, ja saadakseen miehen kielenkannan liikkeelle lisäsi hän: »Miksi sitten neuloit kokoon ruumiin? Ilmeisestikin tarkoitat käärinliinaa, johon hän oli verhottu!» — »Ei, ei», vastasi Baba Mustafa, »minä tiedän kyllä hyvin, mitä tarkoitin. Sinä kai mielelläsi kuulisit minun puhuvan siitä, mutta minä en kerro sinulle mitään siitä enää.»
Rosvo otti kultarahan taskustaan, painoi sen Baba Mustafan käteen sanoen: »Minulla ei lainkaan ole tarkoituksena urkkia tietooni salaisuuttasi, vaikkakin voin vakuuttaa sinulle, ettei se minun kauttani pääsisi leviämään, jos sen minulle uskoisitkin. Ainoa, mitä pyydän sinulta, on, että hyväntahtoisesti kuvaisit tai näyttäisit minulle talon, jossa neuloit ruumiin kokoon.» — »Vaikkakin tekisin sen mielelläni», vastasi Baba Mustafa yrittäen tarjota rahaa takaisin vieraalle, »vakuutan sinulle, että se on aivan mahdotonta. Silmäni nimittäin peitettiin liinalla ja minut vietiin taloon, josta minut tehtäväni täytettyäni tuotiin samalla tavalla takaisin. Näet siis, että minun on mahdotonta täyttää toivomustasi.» — »Mutta muistat kai», kyseli rosvo edelleen, »ainakin jossain määrin vielä tien, jota sinut sidotuin silmin kuljetettiin. Pyydän sinua, anna minun peittää silmäsi, ja sitten menemme yhdessä samaa katua pitkin ja samoista tienhaaroista, joista muistat silloin kulkeneesi. Mutta koska jokainen työntekijä on palkkansa ansainnut, annan sinulle tässä vitiä toisen kultarahan. Tule ja tee minulle se ilo!» Molemmat kultarahat houkuttelivat Baba Mustafaa. Hän katseli niitä kädessään jonkun aikaa vaiti ja koetti päästä päätökseen. Vihdoin otti hän rahapussinsa esille, pisti ne sinne ja sanoi sitten rosvolle; »En tosin voi vakuuttaa muistavani tarkoin tietä, jota minut silloin vietiin. Mutta koska sinä niin haluat, niin tule; tahdon tehdä voitavani muistaakseni sen.»
Rosvo, jolla jo oli liina valmiina, sitoi nyt heti Baba Mustafan silmät ja lähti kulkemaan hänen rinnallaan osaksi johtaen häntä, osaksi antaen hänen johtaa itseään, kunnes hän pysähtyi. »Edemmäksi», sanoi Baba Mustafa, »en tietääkseni tullut», ja hän oli todellakin Kasimin talon edessä, missä Ali Baba nyt asui. Ennenkuin rosvo otti liinan hänen silmiltään, piirsi hän nopeasti liitupalalla merkin ovelle ja otettuaan pois liinan, kysyi hän Baba Mustafalta, liesikö tämä, kuka omisti talon. Baba Mustafa vastasi, ettei hän asunut tässä kaupunginosassa eikä siis voinut sanoa mitään enempää asiasta.
Nähdessään, ettei Baba Mustafalta voinut saada enää enempää tietää, kiitti rosvo häntä hänen vaivoistaan ja antoi hänen palata takaisin kojuunsa. Mutta hän itse lähti jälleen metsään varmasti vakuutettuna siitä, että hänet siellä otettaisiin ilolla vastaan.
Pian sen jälkeen, kun rosvo ja Baba Mustafa olivat eronneet, lähti Morgiane Ali Baban talosta jollekin asialle ja palatessaan huomasi hän rosvon tekemän merkin ovella. Hän pysähtyi ja tarkasteli sitä huolellisesti. »Mitähän tämä merkinnee?» sanoi hän itsekseen; »onkohan jollakulla pahaa mielessä minun isäntääni kohtaan?» Ja hän otti liidun, merkitsi parin kolmen naapuritalon ovet samalla merkillä ja meni sitten kotiin virkkamatta asiasta mitään isännälleen ja tämän vaimolle.
Sillävälin jatkoi rosvo matkaansa metsään ja tuli pian muun joukon luokse. Hän kertoi heti matkansa tuloksista kiittäen onneaan, kun oli heti alussa löytänyt miehen, joka yksin saattoi auttaa hänet oikeille jäljille. Kaikki olivat siitä suuresti iloissaan, ja päällikkö sanoi: »Toverit, nyt ei meillä olle yhtään aikaa hukattavana. Varustautukaamme aseilla, mutta niin, ettei se näy päällepäin, ja lähtekäämme liikkeelle mennen kaupunkiin yksitellen, jottemme herättäisi epäluuloa. Siellä kokoonnutte te eri haaroilta torille, kun taas minä toverimme kanssa, jonka on tuonut meille tämän hyvän sanoman, haen talon ryhtyäkseni siellä tarkoituksenmukaisiin toimenpiteisiin.» He lähtivät nyt liikkeelle kaksin ja kolmin ja kulkien aina kohtuullisen välimatkan päässä toisistaan onnistui heidän päästä kaupunkiin epäluuloa herättämättä. Rosvo, joka aamulla oli ollut kaupungissa, vei päällikön kadulle, jossa hän oli merkinnyt Ali Baban talon, ja tultuaan ensimmäiselle Morgianen merkitsemälle ovelle tarkasteli hän sitä ja sanoi sen olevan oikean. Mutta kun he, jotteivät herättäisi epäluuloa, kulkivat eteenpäin, huomasi päällikkö, että seuraavakin ovi oli samalla tavalla merkitty. Hän näytti sitä oppaalleen ja kysyi, kumpi näistä taloista oli oikea. Rosvo joutui hämilleen eikä voinut vastata mitään varsinkaan, kun hän ja päällikkö huomasivat, että neljän, viiden seuraavan talon ovet oli samalla tavoin merkitty. Valalla vannoi hän päällikölle, ettei ollut merkinnyt muuta kuin yhden ainoan oven, ja lisäsi sitten: »En voi käsittää, kuka on niin samalla tavalla merkinnyt muut ovet; mutta valitettavasti on minun myönnettävä, etten enää voi erottaa omaa merkitsemääni ovea.» Kun päällikkö nyt näki tuumansa rauenneen tyhjiin, lähti hän torille ja lähetti miehilleen sanan, että he tällä kertaa olivat nähneet turhaa vaivaa, eikä ollut muuta neuvona kuin palata takaisin yhteiseen turvapaikkaan. Itse kulki hän edellä, ja kaikki miehet seurasivat häntä samassa järjestyksessä kuin olivat tulleetkin.
Kun joukko oli jälleen koolla metsässä, ilmoitti päällikkö, miksi hän oli käännyttänyt heidät takaisin. Heti julistettiin opas yksimielisesti kuolemanrangaistuksen ansainneeksi. Tämä itsekin myönsi, että hän oli ansainnut sen, ja vapisematta antoi hän alttiiksi kaulansa sille, jonka tehtävänä oli katkaista se.