Herra Wisp näki Nikon härkineen tulevan mäkeä alas ja ärtyi siitä vielä enemmän. Hän huusi ja kiljuen ruoski härkiään hikipäissään, saadakseen kuormansa irti ennenkuin Niko ennättäisi paikalle; mutta turhaan.
"Uskaltakoonpa vain; kyllä minä sille opetan, etten ole hänen apunsa tarpeessa", tiuski Wisp itsekseen.
Mutta Niko ei kysynyt oliko Wisp avun tarpeessa vai ei. Hän asetti omat härkänsä entisten avuksi ja sanaakaan hiiskumatta ajoi kuorman kovalle tielle. Wisp meni noloksi. Hän otti lakin päästään ja pyyhkäsi isot hikiherneet kalpeilta kasvoiltaan. Viimein hän melkein kuiskaten sai sanotuksi: "Suur' kiitos."
"Ei kestä", sanoi Niko eikä ollut huomaavinaankaan kuinka lujassa kiitos oli. "Tuo on paha paikka, mutta kyllä me sen pian korjaamme." Ja sitten hän lähti takaisin omaan työhönsä.
Wisp seisoi hetkisen ääneti; sitten hän huusi Nikolle: "Milloinka te alatte?"
"Ensi viikolla maanantaina, jos eletään", vastasi Niko.
Kahdeksas luku.
Maanantaiaamuna ryhtyivät herra Liscome ja Niko kapulasillan tekoon. Ruben, Yrjö ja Antti saivat olla mukana apulaisina. Kun he päivällisen aikana tulivat kotiin, sanoi rouva Liscome. "Näyttääpä teillä olleen hyvinkin hauska työ siellä rapakossa; te olette kaikki niin hyvällä tuulella."
Pojat iskivät silmää toisilleen, ja isä vastasi, että eipä tuo mutahauta mitään erityistä iloa tuottanut.
Päivälliseltä päästyään hän sanoi vaimollensa: "Maria, käypä hiukan tänne." Ja eteisessä hän kuiskasi jotakin hänen korvaansa.