"Pyörtymys valtasi minut. Niinkuin öiseen sumuun peitettynä seisoi edessäni tuo vanha vaimo. Luulin viimeisen hetkeni tulleeksi. Koko ruumiini vapisi, ajatukseni hämmentyivät, maailma musteni silmissäni, ja tunnotonna vaivuin maahan.
"Kun tästä toinnuin, lepäsin pehmoisella sammalvuoteella, pää vanhan vaimon polvilla. Minusta tuntui ikäänkuin olisi hän katsellut minuun äitini silmillä. — Olin jälleen lapsi.
"'Voi kuinka jo olet vanhentunut', sanoi tuo tuttu ääni, 'aivan veli
Simanan näköinen!'
"Minä purskahdin itkuun; sisarenikin itki. Oi suloisuutta kun vielä kerran lapsen tavalla voin itkeä!
"Kauan kesti, ennenkuin huomasin olleeni julman petoksen alaisena. Nuo hurskaat Jumalan miehet olivat siis hävittäneet eloni onnen, turmelleet ihmiselämän! Heidän uskonsa, joka salli tämmöistä hirmuista petosta, ei tyydytä minua enää. Epäilys on myös sisareni vallannut. Sentähden, uuden uskon pappi, neuvo meille oppisi! Ehkä siitä saisimme sydämillemme lohdutusta.
"Muutamain viikkojen kuluttua saivat lutherilaisen käsikirjan mukaan ehtoollisen Petri Simanainen ja hänen sisarensa Marjatta. —
"Kauan ei viihtynyt vanha erakko ihmisten seurassa. Vaivoistansa väsyneenä nukkui hän tyyneesti kuoleman uneen, ja iloisesti livertelevät lintuset hänen rauhallisen hautakumpunsa ympärillä."
Tämä oli siis Joutsenuksen saaren erakon surullinen elämäkerta.
Pyhäsaari.
(Karjalasta.)