"Tämän sanottuaan poistui pappi huoneesta. Masennettuna kauhusta ja häpeästä vaivuin minä maahan.
"Kirous! Kirous kaikui vaan lakkaamatta korvissani. — —
"Yo oli pitkä kuin ijankaikkisuus. Nousevan päivän ensimäinen säde loisti armaan Marjattani hengettömille kasvoille. Kuolemassakin hän rauhallisesti hymyili minulle, ikäänkuin ei olisi tuskiani käsittänyt. —
"Oli kevät, suloinen, myhäilevä kevät. Linnut lauloivat, kukat tuoksuivat. Vaan minä olin kadottanut elämisen halun.
"Kolmen päivän kuluttua kaivoin haudan mökin kupeella kasvavan suuren koivun juurelle ja peitin rakkaan Marjattani maan poveen. Sen tehtyäni pakenin monasteriin, polvillani rukoilin sen hurskailta isiltä armoa ja sovintoa. Minulle vastattiin, että läsnäoloni saastutti pyhän monasterin. Kokonaisen ihmiselämän kestävät raskaimmat katumustyöt ja kovimmat ruumiin rasitukset tuskin voisivat sovittaa rikostani. — —
"Monta vuotta harhailin levottomana maailmassa löytämättä lohdutusta ja rauhaa; jokainen ihminen, joka tielleni sattui, oli vaan mielestäni elävä nuhde. Eräänä päivänä satuin silmäämään tuota Joutsenuksen saarta. Arvelin: siellä ei tarvitse ihmisiä kammoa; päätinkin siis asettua sinne asumaan, voidakseni kenenkään häiritsemättä antautua parannuksen tekoon.
"Neljänkymmenen pitkän talven lumet olivat majaani peittäneet. Alkoi jo useasti venheitä liikkua järvenpinnalla; ihmisiä saarellani kuitenkin harvoin näin. Mutta joku viikko takaperin laski venhe rannalleni; siitä nousi vanha eukko maalle. Kummastuen tuijotin häneen. Hän ei voinut olla äitini, ja kumminkin — —.
"'Vanhus', sanoi vieras vaimo, ja yhä tutummalta näytti muotonsa,
tutulta soi hänen äänensä myös; 'vanhus, sano, oletko Petri Iivanainen?
Oletko sama mies, jonka hurskaat isät lasna ottivat huostaansa
Kuhasalon monasteriin?'
"'Siksi minua ihmiset ennen sanoivat', vastasin kolkosti, 'nyt taivahinen yksin tietää nimeni.' —
"'Kiitetty olkoon laupias Jumala!' huudahti vaimo. 'Minä olen sisaresi Marjatta, ja sinä siis olet veljeni Petri, josta äitivainaja yhä minulle kertoi! Kuulin monasterin hävitetyksi ja hurskaitten isäin pois siirtyneiksi. Minussa heräsi palava halu sinua etsimään ja löydettyäni viemään kotiini, heimosi ja ystäviesi luoksi. Kaikkialla olen etsinyt sinua, ei kukaan sanonut nimeäsi kuulleensa. Vihdoin neuvoivat ihmiset minua tähän saareen. Kiitos Luojani! Täältä olen sinut nyt löytänyt! Kotiseudullamme on minulla talo ja viljaa kyllin, sinne täytyy sinunkin seurata minua. Kaikki minun omaisuuteni olkoon myös sinun. Hurskas, oikeauskoinen mies on meilläkin sangen tarpeesen, sillä tuo uusi oppi levenee levenemistään kasvavassa polvessa.'