"Silloin yksinäisessä metsämökissä näin ensikerran Miitrin lesken ottotyttären, vienon Marjatan. Kun vaan olin katsahtanut hänen sinisilmiinsä, alkoi päivä paistaa entistään helakammin, kukat tuoksuivat toista vertaa suloisemmin, ja linnut lauloivat tuhatkertaa viehättävämmin. Rauhattomuus valtasi minut, innot riehuivat rinnassani. Ja kumminkin — tulevana suojeluspyhäni päivänä olin monakoksi vihittävä!
"Muutamana kesä-yönä, kun pohjoistaivaan kannella Koi ja Ämärikkö olivat sulaneet autuaasen syleilyyn, suljin minäkin ensikerran kihlatun morsiameni sylihini. Ensimäinen, järven pinnalla heräävä päivän säde saavutti venheen, jossa me molemmat rakastuneet pakenimme kaukaiselle kirkolle, jonka hyväntahtoinen pappi vihki meidät avioliittoon.
"Vuoden päivät elelimme täällä onnellisesti hyväin ihmisten parissa.
"Seuraavana keväänä alkoi Marjattani mieli tehdä kasvatusäitinsä luoksi, tuonne yksinäiseen metsämökkiin. Minä suostuin hänen pyyntöönsä, ja heti jäiden lähdettyä nousimme taas muutamana aamuna maalle Miitrin lesken mökin luona.
"Tupa oli autio. —
"Kamala aavistus valtasi meidät, ja kauan aikaa istuimme äänettöminä tyhjän tulisijan ääressä.
"Muutamilta paimenilta kuulimme mökin emännän kuolleen kadonnutta tytärtään surressansa.
"Marjatta itki katkerasti ja alkoi valittaa itseään sairaaksi; minä viritin tulen pesään ja koitin, mitä hellimmin voin, häntä hoitaa.
"Päivä kului hitaasti ja ikävästi.
"Illan tullessa aukeni ovi äkkiä ja monasterin nykyinen pääpappi seisoi edessämme, koston riemu ja inho kuvattuina kamaloilla kasvoillansa. Uhaten kohotti hän kätensä ja kirosi meidät, kamalasti lausuen: 'Taivaan rankaisema, tiedä, että Miitrin lesken kasvattitytär on oma sisaresi! Jo pienenä otti vanha leski tytön kuolevan äitisi käsistä. Te olette Jumalan lakia rikkoneet ja saastuttaneet pyhän monasterin. Painakoon tulinen kirous teitä ijankaiklisesti!'