(Menee.)
Aappo. (Yksin.) Anni parka — — — Hän säälittää minua kuitenkin — — — vaan hänen levottomuutensa ei tarvitse kauvan kestää. Hän oli ansainnut tämän opetuksen. Kun nyt annan hänelle luvan tulla takaisin, niin huomaa hän minut itseään etevämmäksi, tulee kohteliaaksi, nöyräksi ja palvelevaiseksi, olen täällä niin kuin kaikkialla muuallakin olen ollut, herra palvelijain seassa. Minä mielelläni hallitsen, se on niin hauskaa ja helppoa — — — Mutta enhän ole vielä katsonut huonettakaan edes — tämä on soma huone! Kaikesta päättäen tämä on varakas talo — — — sitä parempi — — — Juuri isäntäväen rikkaudelle panevat ihmiset minun luokassani suurimman arvon — — — Mutta luulen kuulevani kolinaa — — — Se ei voi olla muu kuin Anni, joka taas tulee minua vaivaamaan — — — Päästäkseni hänestä pikemmin pistän päälleni kapteenin puvun.
(Menee vasemmalle kamariin.)
Anni. (Tulee puettuna rouvan päällystakkiin ja harso kasvoilla.) Anni! Anni! — — — Ah, kuinka ikävää on maalla! Vihdoinkin olen jälleen täällä — — — pidän enemmän kaupungista — — — maaelämän hiljaisuus saa minut vain haukottelemaan. (Itsekseen.) Ei tule ketään! — — —- Olisikohan Aappo mennyt jonnekin? — Minnekähän hän on pujahtanut? — Minäpä katson — — —
(Kulkee kaikilla ovilla ja tulee vihdoin sille ovelle, mistä Aappo meni ja löytää hänet kapteeniksi pukeutuneena. Syöksyy pelästyneenä toiselle puolen näyttämön.)
Aappo. (Syöksyy toiselle puolen.) Ah, hyvä Jumala! Se on rouva!
Anni. (Itsekseen.) Se on kapteeni!
Aappo. Hän katsoo minuun!
Anni. Kuinka hän minua katselee!
Aappo. Nyt olen hukassa!