Anni. Mutta katsokaa nyt minua, ystäväiseni!
Aappo. Huomaan hänen armonsa kasvoissa kaikki mahdolliset hyväsydämisyyden piirteet. Saan varmaan parhaimman emännän koko maailmassa!
Anni. (Itseks.). Hän ei voi huomata kuka olen. (ääneen) Ystäväiseni, minä en ole rouva Julin, olen hänen kamarineitinsä.
Aappo. Onko se mahdollista, noin jalon näköinen, ja noin ylhäinen käytös!…
Anni. (Itseks.) Tuo nuori mieshän puhuu aika kauniisti!
Aappo. Mitä! tulisiko minusta noin miellyttävän, noin rakastettavan ja noin täydellisen naisen toveri!
Anni. (Itseks.) Hän ilmaisee ajatuksensa tavalla, joka… minä en näytäkään kirjettä.
Aappo. Noo, sanokaahan minulle voipiko kamarineiti käyttäytyä noin säädyllisesti ja näyttää siltä kuin olisi itse armollinen rouva.
Anni. (Itseks.) Eipä juuri voi olla sävyisämpää kuin tuo poika, (pudottaa kirjeen tahallaan.)
Aappo. Pudotitte kirjeen.