Anni. (Säikähtäen). Todellakin?
Aappo. Menen hänen luokseen näyttämään tätä kirjettä.
Anni. (Itsekseen.) Silloin hän heti huomaa ettei se ole hänen armonsa käsi-alaa.
Aappo. Luulen kapteenin suuttuvan hirmuisesti — — — sillä sen sanon, että hän on äärettömän tulinen.
Anni. Mutta onko sitten välttämätöntä näyttää hänelle kirje?
Aappo. Välttämätöntäkö? — — — Tietysti, aivan välttämätöntä. — — — Ellei hän näkisi kirjettä, niin ei hän uskoisi minua. — — — Hän sanoisi: sinä olet valehtelija, pettäjä, minun sisareni tytär ei riko lupaustaan. — — — No, no, elä ole milläsikään Anni — — — tulen hetken kuluttua takaisin. — Isäntäni asuu tässä vastapäätä. — — — Luota siihen, että rouvasi täytyy ottaa minut palvelukseensa, vaikkapa vasten tahtoaankin. — — — Elä ole milläsikään, sanon sinulle vielä, tulen hetken kuluttua takaisin.
(Menee.)
Anni (Yksin.) Nyt olen tehnyt tekosen. — — — Olen paljastanut itseni hirveästi. Mutta kukapa olisi uskonut, että tuo siunattu kapteeni vielä olisi kaupungissa? Luulin hänen jo kiitävän kaukana täältä — — — Ah, kun minua suututtaa! Kun hän näkee kirjeeni, niin huomaa hän koko juonen. — Häntä sanotaan kiivaaksi ja rajuksi; mitähän, jos hän tulee tänne! — Siitä syntyy kerrassaan kaunis alku tuttavuudellemme — — — ja mitä hänelle sanon? En ensinkään tiedä — — — rikokseni on niin suuri, että sitä on mahdoton puolustaa. Ah. hyvä Jumala, mitenkä menetteleisin? — Varovaisuus on paras. Laputan tieheni täältä. Mutta tuossa hän jo tuleekin.
Aappo. (Puettuna kapteeniksi.) Missä se hävitön ihminen on? Missä hän on? (itsekseen.) Herrani vaatteet sopivat hyvin, (huutaa) Anni! Anni! Ellet tule niin — — —
Anni. (Katse maahan luotuna.) Tässä olen.