H. Wilhelmi. Puodissa alkaa tulla hämärä. Asettakaamme tämä vähän enemmän käveliöin näkyville. Istuppas tuohon, Waltteri, minä arvelen sinun käskeä etsimään paimenen kaitsemaan lampaita, joiden villa tarvitaan verkaan.
Waltter. Eikös isä sitte tyydy Anttiin, entiseen paimeneen?
H. Wilhelm. En ensinkään, sillä hän minua varastaa, ja minä pelkään että sinä olet samassa neuvossa.
Waltter. Minä!
H. Wilhelm. Juuri sinä. Minä olen kuullut että sinä rakastelet, en tiedä mitä tyttöä tässä lähellä ja että sinä sille annat lahjuksia, ja minä tunnen että sinulla on morsiamena joku Kati, mikä palvelee häntä, se kaikki vaikuttaa että minä pelkään sinua.
Waltter (syrjässä). Ken hiis sen on hänelle virkkanut. (Kovasti). Minä vakuutan teille isä, että Antti palvelee meitä hyvin uskollisesti.
H. Wilhelm. Niin sinua, vaan ei minua, sillä tämän kuukauden ajalla, kun hän läksi entisestä talostansa ja tuli minulle, on minulta hävinnyt sata kaksikymmentä lammasta; ja se ei ole mahdollista, että niin vähässä ajassa niitä, miten hän sanoo, niin monta on kuollut kapiin.
Waltter. Taudit raatelevat usein hirviästi.
H. Wilhelm. Niin missä lääkärit niitä auttaavat, mutta lampaille ei ole lääkäriä. Muuten Antti on olevinansa tuhma pöllö, mutta totuudessa hän on kavala peto ja suuri konna. Viimenki minä tapasin hänet ihan työssä, tappamassa lammasta; Minä häntä löin ja käsketän täksi päiväksi oikeuteen. Kuitenki, ennen kuin asia menee etemmäksi, tahdoin kuulla jos sinulla on mitä osaa siihen varkauteen, joka minulle näin on tapahtunut.
Waltter. Voi, isäseni! Kuin minä puuttuisin teidän lampaihinne?