— Kiinnitän sinut tauluun ja ammun sinua.
— No, enpä taitaisi siitä paljoa välittää, jos Charley sen tekisi. Mitä sanot Charley? Saat luvan ilmottaa, missä minun olisi paras seisoa — ehkä takanasi — siinä tapauksessa olisi sinulla kai paras toivo osata, ajattelen.
Hän oli vähitellen loitonnut Duncanista ja nyt katsoi hän viisaimmaksi turvautua jalkoihinsa. Duncan ajoi häntä takaa, saavutti kedon toisessa päässä ja viskasi matalan aidan yli niin kätevästi, että hän tuli jaloilleen toiselle puolelle. Sitten palasi hän Charleyn luo, joka jousi kädessä odotti seuraavaa ohjetta.
— Nyt — tähtää hyvin — pidä lujasti jänteestä vedä vakavasti. Oikein — anna mennä nyt!
Mutta nuoli pysyi paikallaan. Oli turhaa pitää silmällä, mihin se sattuisi, sillä Charley jännitti kaikki lihaksensa kunnes kasvonsa olivat tulipunaiset, pitääkseen jousen jännityksessä.
— Ei se käy, mr Leigh! En jaksa pitää sitä kauempaa!
— Anna mennä! huusi Duncan.
— En voi — en tiedä miten.
— Päästä jänne sormistasi, siinä kaikki.
Mutta voimien uupuessa oli jänne löyhtynyt, ja kun Duncan vielä kerran huusi: "anna mennä," totteli hän ja nuoli putosi — hänen jalkoihinsa.