— Tuossa pojassa on ihmeen paljon sydäntä ja hienotunteisuuttakin yhdistettynä tietämättömyyteen ja raakuuteen, sanoi miss Long.
— Luulen, että Polly saa hänet hyväksi nyt, kun hän ei enää saa mitään vastakkaisia vaikutteita — ettekö tekin usko, miss Long?
— Uskon varmaan, Jenkinsin täytyy pitää hänestä huolta ja katsoa, että hän työskentelee säännöllisesti. Poika-raukka! Hänen täytyy kestää monta kiusausta. Mutta jos hän voi elättää omalla työllään Pollyn, on se hänelle paljon parempi, kuin ylimääräiset palkkiot. Hänellä on juuri sellainen luonne, joka tuntee alennusta riippuvaisuudesta, sekä samoin hyvitystä siitä, että hän johonkin kelpaa.
— Mikä todella hyvä tyttö onkaan Polly, miss Long! Hänestä opin joka kerta enemmän nöyryyttä.
Miss Long katseli Ruthia hellästi sanoessaan: — Sinä kokoat aika säästön voimaa ja lohtua itsellesi synkän päivän varaksi. Toivon, että se olisi kaukana.
Ruth huokasi.
— Oliko se Duncanin tähden? Myönnän, että on pilvi kirkkaalla taivaallasi, mutta se ei ole synkkä. Kun pääset koulusta, on hän palannut ja sinusta tulee hänen taloudenhoitajansa.
Mutta Ruthin kasvojen ilme ei vastannut ystävällisen opettajattaren hymyilyyn.
— Mikä sinua vaivaa, hyvä Ruth? — kysyi hän. — Olen varma, että sinulla on jotain; etkö tahdo sanoa minulle. Pitihän meidän aina olla avomielisiä toisillemme!
— Rakas miss Long! Minun olisi kai pitänyt jo ennen sanoa se teille, enkä tiedä miksi en sitä ole tehnyt, en ollut oikein varma siitä, että tahtoisitte sitä kuulla. Oi, miss Long, en voisi kestää sitä, että tekin epäilisitte minua?