He kuulivat takanansa äänen:
— Olen pahoillani, että täydyn keskeyttää kävelynne, mutta nyt on jo aika mennä kotiin, rakas Ruth.
Ruth vei Pollyn tupaan ja sanottuaan ystävällisen hyvästin lähti juoksemaan miss Longin jälkeen, joka oli veräjällä.
Täällä tapasivat he Joen. Hän käänsi pois päänsä eikä ollut huomaavinaan heitä, mutta miss Long tervehti häntä ystävällisesti ja kysyi oliko hän tavannut puutarhuria.
Hän vastasi kieltäen, punastui ja näytti hämmentyneeltä. Miss Long ei tiennyt mitä sanoisi. Peläten että hän oli ollut huonoilla jälillä ja pettänyt Pollya, sanoi hän: — Olemme juuri olleet Pollyn luona ja hän sanoi sinun menneen luokseni. Olin siitä iloinen, sillä tiesin puutarhurin tarvitsevan apua.
Mutta Joe ei vastannut.
— Jos tahdot tulla huomen aamuna, käsken hänen luottaa apuusi, muussa tapauksessa täytyy hänen hankkia joku toinen.
— Kiitän teitä, ma'ami, sanoi hän pidätetyllä äänellä ja lisäsi hätäisesti: — ette saa luulla minua kiittämättömäksi; olin teidän luonanne, mutta en voinut mennä sisälle. Suru on pannut minut vallan pyörälle. Seisoin toista tuntia kadulla ja lähdin kysymättä mrs Jenkinsiä. — Näki, että hänen oli vaikea pidättää kyyneleitä.
— Poika-raukka, — sanoi miss Long, mutta ei voinut hetkeen aikaan jatkaa. — No niin, tule huomenna niin puhun Jenkinsin kanssa — puhumme sitten myös Pollysta. Hän tulee iloiseksi saadessaan pitää sinut kotona nyt — hoida häntä hyvin!
Hän näytti tyytyväiseltä saadessaan mennä ja sanoi vakavasti: — kiitän teitä ma'ami.