Kun Ruth aikoi juosta ylös, pysäytti miss Long hänet portaissa.
— Täällä on minulla kirje Jane Hardingilta. Odotahan, Ruth, kunnes katson onko täällä mitään, joka voi sinua huvittaa. — Mutta tämähän on sangen merkillistä! Hän aikoo matkustaa Mellestowin kautta maanantaina, samana päivänä, kuin Maggie tulee, ja jos sopii, tahtoo hän olla täällä yötä. Sehän on hyvä, Ruth, vai miten? Pyydän hänen kaikin mokomin tulemaan. Toivoisin vaan, ettei hän kirjoittaisi tällaisia tuhrittuja lappuja.
Ruth sanoi vaan:
— Kiitän, — mutta hän näytti hyvin tyytyväiseltä. Hän päätteli muutamista miss Longin sanoista, että tämä tietäisi hänen puollustuksekseen paremman keinon, kun Brownien tutkiminen oli. Ja hän oli kovin iloisen ja onnellisen näköinen mennessään taas kouluhuoneeseen.
KAHDESKYMMENESTOINEN LUKU.
Hyvitys.
Hitaasti kuluivat ne kaksi päivää, kuten aina silloin, kuin toivoisi niiden nopeasti menevän. Maanantai tuli kuitenkin oikealla ajallansa. Alice mietti miksi Ruth niin halusi tavata Brownieta ja niin usein pientä, tyhjää sänkyä katsoen toisteli:
— Hauskaa nähdä ne pienet kasvot tuossa taas.
Mutta Ruth toivoi todellakin huolimatta itseään koskevasta asiasta, nähdä, oliko Maggie, jota hän niin hellästi oli hoidellut, saanut jälleen iloisuutensa. Eikä odotusaika enää ollut pitkä — hänen piti tulla aikaisin aamupäivällä. Jane Harding tulisi ehkä vasta viimeisellä junalla, myöhään illalla.
Ruthin oli tänään jotenkin vaikea olla tarkkaavainen, mutta hän taisteli kaikin voimin, kunnes hän taas voi kiinnittää tarkkaavaisuutensa lukemiseen, pienokaisten pyyntöihin ja toimiin.