Mutta kun he vihdoinkin pääsivät ovelle, syöksyi hän melkein tyhjän matkalaukkunsa luo. Niiden pikkutavarain joukosta, jotka Elisabet oli pyytänyt "miss Fergusonin" itse järjestämään, etsi hän silkkipaperikäärön, pisti sen Ruthin käteen ja sanoi: —
— Äiti toivoo, että pitäisit siitä, ja että se aina olisi sinulle muistona — — olen unohtanut ne sanat, rakas Ruth, — — kun hoidit minua ja kun äiti pitää sinusta ja minä pidän sinusta. — Ja hän riensi suutelemaan kyyneleen joka aikoi pudota Ruthin pitkistä silmäripseistä.
— Saanko avata sen, Ruth, vai teetkö sen mieluummin itse?
— Parempi on, että sinä teet sen, kultaseni.
Ennen kun Ruth ehti nähdä mitä siinä oli, koetti hän kaikin voimin tunkea sormusta hänen sormeensa, mutta se oi onnistunut.
— No kuinka tyhmä minä olen! Sehän on väärä sormi! — Ja hän muutti sen.
— Sopii ihan, Ruth — eikö se ole kaunis! Valitsin sen itse — tiesin sinun pitävän helmistä.
Ruth oli Maggienkin mielestä tarpeeksi iloinen lahjasta.
— Ja tiedätkö, se on minun antama, maksoin siitä puoli crownia ja äiti antoi lisäksi, kun minulla ei ollut enempää.
Ruth hymyili. Puoli crownia ei riittänyt pitkälle niin kauniin sormuksen hinnaksi.