— Lapsi parka, olit heikko sairautesi takia ja se teki sinut kärttyisäksi.
— Jeesus auttoi minua, kun olin heikko ja siksi minun pitää yrittää enemmän nyt, kun olen vahva.
— Me tarvitsemme häntä aina, Maggie! Mutta minun täytyy nyt lähteä. Jumala siunatkoon pientä Brownietani! Olen iloinen kun sain hänet takaisin!
Tuntia myöhemmin, juuri kun kaikki olivat menossa omiin huoneisiinsa, Jane Harding ilmestyi kouluhuoneeseen. Hän näytti kasvaneen koulutytöstä nuoreksi naiseksi lähtönsä jälkeen: hän tervehti kaikki vanhoja ystäviään hellästi, vaikkakin samalla hiukan holhoavasti, paitsi Ruthia, jota hän kutsui miss Leigh'ksi. Hän ei viipynyt kauaa kouluhuoneessa ja hänen mentyään kuului huokauksia hänen muodikkaasta asustaan.
Yläkerrassa Maggie kysyi Ruthilta ja Alicelta, oliko Jane tullut.
— Kyllä, mutta minä luulin —
— Halusin tietää vain sen. Hyvää yötä Alice — hyvää yötä Ruth — ja minuutin kuluttua hän nukkui sikeästi.
Seuraavana aamuna oli lämmintä ja aurinkoista ja miss Long ehdotti, että tavanomaisen kävelyn sijaan luettaisiin raamattua puutarhassa. Ehdotus otettiin innostuneesti vastaan ja puoli tuntia myöhemmin istuivat he mukavasti puiden varjossa. Mutta Ruth ei ollut heidän mukanaan, sillä englannin kielen opettajan poissaollessa miss Long oli pyytänyt häntä valvomaan nuorempien tyttöjen lukua. Koska yleensä koko koulu luki yhdessä, täytyi miss Longilla olla erityinen syy tähän järjestelyyn. Hän oli pyytänyt myös Janen mukaan.
Kukaan tytöistä ei voinut unohtaa tätä oppituntia. Miss Long puhui vakavasti, kuinka vaikea on löytää jopa ystävällisten ja hyväluonteisten ihmisten parista rakkautta, joka ei kadehdi, ajattele pahaa tai etsi omaansa. Hän sanoi valinneensa tämän aiheen, koska hän oli nähnyt viime päivinä, kuinka kenenkään ei pitäisi syyttää toisia edes sydämessään, ellei tiedä onko epäilys totta vai ei. — Kerronpa teille, hän lisäsi. — Eräs nuori tyttö oli asunut samojen ystävien parissa varhaisesta lapsuudesta alkaen, hän ei koskaan valehdellut, kaikki rakastivat ja kunnioittivat häntä, paitsi niitä muutamaa, jotka kadehtivat häntä. Eräänä päivänä eräs näistä ystävistä luuli löytäneensä hänet tekemässä pahaa. Luulisitteko, että tämä ystävä olisi salannut löytönsä, kunnes hän olisi saanut selityksen tytöltä itseltään? Mutta ei - tämä "ystävä" ei enää muistanut, kuinka kiltti tyttö oli, kuinka hän rakasti totuutta, tämä "ystävä" ajatteli pahinta ja kertoi muillekin epäilyistään. Ja oliko hän viaton? Kyllä — mutta hän ei voinut todistaa sitä eikä kukaan uskonut hänen sanaansa, vaikka hän oli aina puhunut totta. Luuletteko että hän olisi hylännyt sellaiset ystävänsä? Ei, hän oli entistä ystävällisempi, he olivat ylpeitä — hän oli nöyrä! Luuletteko, että hänellä oli lempeä luonne? Ei — hän oli luonnostaan kiihkeä, kesti kauan ennen kuin hän pystyi hyväksymään kaiken tämän. Mutta lopulta hän voitti Jumalan avulla!
Miss Long painoi päänsä ja oli hiljaa. Kun hän katsoi ylös, näki hän kyyneliä monissa silmissä ja Jane Harding oli painanut pään käsiinsä. Miss Long kysyi: