Miss Long kutsuttiin sisälle taloon. Ruth kääntyi yksin takaisin ja käveli hitaasti samaa reittiä puiden luoman varjon alla. Hän ajatteli Duncanin kirjeen aiheuttamaa ärtymystä. Hän oli usein muistellut mitä Duncan oli kertonut hänelle heidän tulevasta yhteiselostaan, jossa he olisivat toisilleen kaikki kaikessa ja hän itse talon emäntä ja Duncanin ilojen ja huolten myötäeläjä. Hän tunsi, että olisi parempi, jos olisi sisar, jolle hän voisi antaa koko sydämensä, koska hän voisi silloin iloita Duncanin puolesta yhtä lailla kuin omastaan. Mutta kirjeessä luki jotakin sellaista kuin 'jos et hyväksy valintaani,' eivätkä nuo sanat jättäneet hänen mielikuvitustaan rauhaan eikä niitä voinut karistaa pois.
Hän otti taskustaan Uuden Testamentin, joka oli lahja Alicelta, ja löysi sanat, jotka olivat usein lohduttaneet häntä niin pienissä kuin suurissa murheissa "heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen," eivätkä ne olleet menettäneet vaikutustaan. Ruth oli tehnyt niin vuosien ajan, eikä Hänen lohdutuksensa pettänyt häntä nytkään. Hän käveli hitaasti taloa kohti ja pysähtyi aivan olohuoneen ikkunan ulkopuolelle katsoakseen näkymää, jonka hän ja Duncan olivat nähneet yhdessä ensimmäistä kertaa hyvin monta vuotta sitten. Melkein kaikki oli muuttunut. Hän oli ohittanut lapsuusvuodet — hän oli silloin siirtymässä kouluvuosiin ja oli nyt lähes päättänyt ne: oliko hän tehnyt niistä hartaan elämän? Oliko hän oppinut kaiken, mitä oli aikonutkin oppia? Ajattelisiko Duncan niin? Nämä olivat suuria kysymyksiä, mutta Ruth ei arastellut kohdata niitä — hän teki sen nöyrästi, mutta toiveikkaasti. Ne eivät tulleet ensimmäistä kertaa hänen eteensä, ja hän oli vastannut niihin sisimmässään. Mutta hän kohtasi muita muutoksia. Alice oli ainoa niistä koulutovereista, jotka olivat olleet koulussa sinä muistettavana päivänä. Lizzie Spencer — missä hän oli? Ruth ei tiennyt. Jane Harding? Hän oli mennyt naimisiin ja muuttanut Intiaan, ja juuri tänä päivänä miss Long oli kertonut hänelle pienestä tyttövauvasta. Sitten hän ajatteli miss Longia itseään ja huokaisi muistaessaan, miten harmaat hiukset olivat lisääntyneet ja iän tuomat juonteet tulleet syvemmiksi.
Puutarha oli muuttunut myös; kasvit mitkä olivat olleet vain taimia, kun Ruth ensi kerran tuli kouluun, olivat nyt lehteviä puita. Kaikki oli muuttunut, paitsi joki ja pieni valkoinen kirkko vastarannalla. Ruthin mietiskely keskeytyi lasten ääniin, joista Maggien erottui selvästi ylimpänä. Ryhmä tyttöjä lähestyi, mutta kun Maggie huomasi Ruthin, unohti hän muun ja juoksi tämän luo. — Kuka haluaisi kuulla tarinan? — kysyi Ruth ja ohjasi tytöt vanhalle paikalle puiden alle. Ja siellä he viettivät seuraavan puolituntisen kuunnellen iloisina.
* * * * *
Mitähän ovat Walter ja Ted tehneet näiden vuosien aikana? Walter pääsi opiskelemaan Oxfordiin. Hän on aina työskennellyt lujasti ja vaikuttanut lempeästi villimpään veljeensä. Hän on juuri läpäissyt toisen tutkintonsa hyvin arvosanoin ja odottaa papiksi vihkimistä. Hänen äitinsä suurin toive on ollut, että toisesta hänen pojistaan tulisi pappi. Vaikka luonnollisempaa olisikin ollut, että nuorempi poika suuntaisi kirkolliselle uralle, ei Ted koskaan osoittanut kiinnostusta siihen.
— Ja mitä sinusta tulee? kysyi Ruth Tediltä, kun hän viimeksi kävi
Beachfieldissä.
— En tiedä! Minun olisi pitänyt jo asettua, mutta olen aina lykännyt päätöstäni.
— Kuinka viimeinen lukukausi koulussa sujui?
— Erinomaisin arvosanoin! Mutta miksi uskoisit sitä Ruth? Kuten aina minulla on kykyjä, mutta niille on vähän käyttöä.
— Luulin, että olet opiskellut ahkerasti viime vuosina.