Ruth: Kertomus tytöille - Anonymous

* * * * *

Talvea seurasi kesä ja kesää talvi yhä uudelleen, melkein kolmen vuoden ajan. Alice ja Ruth olivat kasvaneet naisiksi, ainakin ulkonaisesti; he ovat nyt koulun pisimmät, vaikka eivät kaikkein vanhimmat. Entä Brownie? Hän on kasvanut niin paljon, että tuskin tuntisimme häntä, eikä hän halua kenenkään käyttävän tuota vanhaa nimeä, paitsi Ruthin, joka saa kutsua häntä millä nimellä haluaa ja joka ei missään oloissa luopuisi etuoikeudestaan. Nämä kaksi pitävät toisistaan yhtä paljon kuin ennenkin, eikä kenelläkään ole uskallusta edes kuiskata mitään pahaa Ruthista tämän pikku puolustajan ollessa paikalla.

Ruthin viimeiset puoli vuotta kuluvat nopeasti. Miss Longista on surullista menettää ystävänsä samoin kuin oppilaansa niin pian; eikä Alice, joka jää vielä puoleksi vuodeksi, tiedä mitä tekee ilman häntä. Duncanin odotetaan tulevan pian kotiin pysyvästi; mutta viimeisimmässä kirjeessään hän oli sanonut, että esittelee palattuaan Ruthille erään ystävänsä, ja että tämän velvollisuudet taloustöiden suhteen eivät kestäisi enää kauan! Ruth ei voinut muuta kuin olettaa, että Duncan oli menossa naimisiin, eikä voinut olla tuntematta ärtymystä siitä, ettei Duncan ollut kertonut hänelle enempää. Hän ei luultavasti saisi toista kirjettä ja saattoi nyt vain odottaa arvoituksen ratkeamista, kunnes Duncan tulisi. Miss Long oli katsellut häntä ja Alicea ikkunasta eikä voinut olla ajattelematta, — Miten mielissään hänen veljensä onkaan, kun tulee! — Ruth ja Alice olivat molemmat pitkiä ja hoikkia; Alicella oli entiset pehmeän harmaat silmänsä, suu kuin tehty hymyilemään ja posket menemään kuopalle — ja Ruth yhä kalpeana, älykkäine silmineen ja suloisine, lempeine suineen, joka antoi hänen kasvoilleen luonnetta, ja ylväine ryhteineen, josta huokuvaa vahvuutta ja tyyneyttä oli miellyttävää uppoutua katselemaan. Miss Long näki heidän erkanevan ja meni ulos Ruthin luo.

— Ruth-kulta, hän sanoi, — haluan puhua kanssasi konfirmaatiosta — olen tänään saanut ilmoituksen, että se on sovittu 22. päiväksi tätä kuuta; se on päättäjäispäivä kuten tiedät. Luuletko, ettei Duncan tule ennen sitä?

Ruth katsoi kirjeen päiväystä, mutta siitä ei ollut apua, koska Duncan ei kertonut, kuinka pian sen jälkeen hän matkustaisi.

— Luulen, että hän yrittää olla täällä jokseenkin oikeaan aikaan — melkeinpä toivon, että ei aikaisemmin!

— Olen hyvin iloinen, Ruth, että sinut ja Alice konfirmoidaan yhdessä. Polly puhui minulle äskettäin Joesta — tyttöraukka toivoo kovasti, että Joe käyttäisi tämän kerran hyväkseen; hän on toki aivan tarpeeksi vanha, ja luulen, että Polly ajattelee tämän olevan viimeinen tilaisuus omana elinaikanaan. Hän ei ole koskaan toipunut isänsä aiheuttamasta järkytyksestä - joka käynnilläni hän näyttää muuttuneen.

— En ole ollut siellä äskettäin, mutta edellisellä kerralla ajattelin, että hän on surullisella tavalla muuttunut, mutta tyytyvämpi ja luottavaisempi kuin koskaan. Hän sanoo, että Joe on kaikkea, mitä hän voi toivoa.

— Poika parka! Hänellä on kova työ ansaita elanto heille molemmille, varsinkin kun Polly on ollut niin sairaalloinen ja tarvinnut enemmän ravintoa. Isän vankeusaika on varmasti melkein lopussa.

— Niin — tiedän ettei voi mennä enää kauan, sillä kun kirjoitin hänelle Pollyn puolesta jonkin aikaa sitten, Polly sanoi, että hänellä on vain muutama kuukausi jäljellä.