Ruth sanoi: — Minä kysyn miss Longilta Joe — luulen, että hän päästää minut, tulen perässäsi niin pian kuin suinkin.
— Kiitos miss — tohtori kävi juuri, mutta hän ei anna — hän ei jatkanut, mutta kiitettyään vielä kerran, hän kääntyi, avasi oven ja lähti nopeasti kohti porttia.
Ruth ei ollut yllättynyt. Polly oli ollut hyvin sairas jo melkein kaksi viikkoa ja tänä aikana Ruth oli vieraillut hänen luonaan useasti ja joka kerta Polly oli näyttänyt heikommalta, mutta kun Ruth näki hänet edellisenä päivänä oli hän ylhäällä ja pukeutuneena ja puhui melkein iloisesti.
Miss Long oli ollut Ruthin mukana sinä päivänä ja he molemmat ajattelivat, että Polly oli voinut hyvin. Tänä aamuna miss Long oli lähettänyt kysymään hänen vointiaan ja viesti oli, että hän oli viettänyt rauhallisen yön.
Miss Long antoi auliisti Ruthille luvan mennä katsomaan Pollya, hän ei itse päässyt mukaan.
Ruth käveli niin nopeasti, että palvelija, joka lähti hänen mukaansa hädin tuskin pysyi hänen vauhdissaan — Ruth pelkäsi, että Polly oli kuolemaisillaan ja että hän saapuisi liian myöhään.
Kun he saapuivat perille, lähetti Ruth palvelijan pois ja sulki portin hiljaa perässään, sillä hän muisti, ettei Polly pitänyt siitä, että portti oli auki. Hän astui sisään äänettömästi. Huone oli tyhjä ja hän kiipesi portaat ylös. Hän kulki niin hiljaa, ettei Joe, joka istui sängyn vieressä kirja kädessään, huomannut häntä. Joe luki virttä matalalla äänellä ja Ruth odotti, että hän lopettaisi ennen kuin hän siirtyi peremmälle huoneeseen. Joe kuuli hänet ja kääntyi ja nosti sormen huulilleen. Ruth katsoi Pollya ja näki, että tämä nukkui, virsi oli rauhoittanut hänet. Joe antoi istuimensa Ruthille, laittoi kirjan hänen käteensä ja lähti huoneesta.
Ikkuna oli auki ja miellyttävä kesäilma, lintujen laulu ja ulkona nauravien lasten äänet tulvivat sisään. Kuoleman ja elämän välinen ero tuntui suurelta, sillä kuolema oli jo laittanut merkkinsä Pollyn piirteisiin. Ruth tuskin tunnisti niitä, posket olivat kuopalla ja tummin silmien muoto oli selvästi näkyvillä melkein läpinäkyvien luomien alla. Mutta hänen kasvoissaan ei ollut kivun merkkejä, näytti siltä, että hän olisi vain hiljaa kuihtumassa pois.
Ruth luuli, että Polly nukkui edelleen, kunnes hän hetken kuluttua kuuli hiljaisen äänen ja hän nojautui eteenpäin kuullakseen paremmin. — Onko miss Ruth tulossa Joe? — Ja Ruth vastasi suudelleen valkeaa otsaa, — olen täällä rakas Polly, olen istunut vierelläsi kun nukuit.
— Oletko? sanoi Polly hiukan kovemmalla äänellä. — Minulla on parempi olo — näin unta että hän oli tullut! Miss Ruth, mikä päivä nyt on?