— Eikö? Eikö hänkään, joka antoi sinulle Duncanin veljeksi? Eikö kukaan välittänyt sinusta tuonoin, kun rukoilit anteeksiantavaa ja lempeää sydäntä? Eikö Jesuskaan, kun hän otti lapsia syliinsä, tahi kuoli ristillä? Oi, Ruth, älä sano, ettei sinusta kukaan välitä. — Etkö tahdo koettaa miellyttää Häntä?
— Duncanin sijastako?
— Ei niin, mutta siten, että samalla miellytät Häntä, kuin Duncania; ja kun Duncan on poissa, on Hän läsnä; ja kun Duncan ei voi nähdä yrityksiäsi, Hän näkee, ja saat olla varma, että Hän pitää sinusta.
Hetken perästä Ruth sanoi:
— Se on ainoa, jota Polly koettaa miellyttää, mutta minun täytyisi koettaa enemmän, koska Hän on antanut minulle silmät. — Hetken perästä hän lisäsi: — Tahdon koettaa, Lizzie. Jos voisin nyt heti tehdä jotain, en ehkä unohtaisi niin pian.
— Ylpeyskö sinua äsken esti vastaamasta tytöille?
— He eivät uskoneet minua, uskotko sinä, Lizzie?
— Uskon. Tahdotko sanoa minulle?
— Kyllä, sanon sen nyt: en ollut koskenut vihkoon, ja Janen hyllyä kysyin pannakseni sinne häneltä lainaamani kartan.
— Sinun täytyy sanoa se heille, Ruth.