— Kyllä, ystäväiseni, mutta eikö olisi paras mennä nyt? — Debby asetti huolellisesti hatun Alicen päähän. Aluksi kulkivat he aivan hiljaa, mutta pian unohti Alice huolensa saadessaan vanhan ystävänsä vieraakseen, sillä miss Long oli jättänyt kirjastohuoneensa ja teehomman kokonaan Alicen huoleksi. Perille päästyä vei hän Debyn ensiksi omaan huoneeseensa. Ovessa lensi Ruth heitä vastaan niin, että hän aikoi syöstä heidät kumoon ja huudahti:
— Oi, Alice, olen niin iloinen, että tulit, olin juuri menossa hakemaan sinua. Miss Long on suostunut, ja se on Lizzien ansio.
Alice seisoi hämmästyneenä. Mihin suostunut?
— Ai, unohdin, ettet sitä tiedä; en olisi sitä sanonut sinulle, jos ei miss Long olisi myöntynyt. Hän antaa minun vaihtaa kirjan kahteen pienempään, toinen sinulle ja toinen minulle.
Alice tuskin uskoi tuota uutista, kunnes Ruth edelleen selitti, että kun hänen mielestään Alice ansaitsi sen yhtä hyvin, todistuksethan olivat niin yhtäläiset, oli hän pyytänyt miss Longin jakamaan sen, ja Lizzien yhtyminen siihen oli vaikuttanut sen.
— Eikö Lizzie ollutkin ystävällinen. Oi, minä olen niin iloinen, Alice! Hän suuteli Alicea ilosta säteillen. Hänen ilonsa oli ollut puolinainen Alice-raukan tähden. Hän ei sanonut, että miss Long oli kieltäytynyt Alicen laiskuuden takia, mutta hän sanoi, että Lizzie oli saanut voiton, kun oli muistuttanut, miten ahkera hän oli ollut kolmena viime kuukautena. Ja sitten selitti Alice, että hän oli päättänyt antaa Ruthin tarjota teen, vaikka hän olisikin saanut palkinnon. Mutta Ruth ei tahtonut kuulla siitä puhuttavankaan — ja hän osoitti olevansa niin perin taitamaton siinä asiassa, että Debbykin tuumi Alicen sopivan paremmin. Kaikki saatiin järjestykseen ja pienellä seuralla oli erittäin hauskaa. Debby kertoi vielä kerran "miss Elizan" koulusta karkaamisen ja monta muuta yhtä hauskaa kertomusta, ja aika kului niin, ettei Ruth kertaakaan muistanut ajatella peloittavaa vierailuansa.
Mutta sanottuaan Debylle jäähyväiset ja päästyään huoneeseensa Alicen kanssa valtasi tämä ajatus hänet uudistuneella voimalla.
— Voi, Alice, sanoi hän, — toivoisin saavani jäädä luoksesi. Täällä olisi paljon helpompi olla hyvä, kuin siellä, lisäsi hän huoaten.
Alicen mielestä ei vieraisille mennessä tämän tarvinnut olla ensimäisenä ajatuksena. Hän ei sitä kuitenkaan sanonut.
— Luulisin, että olisi paras kysyä sitä Lizzieltä, Ruth, sillä tässä tuonoin kuulin hänen sanovan, että on yhtä helppo olla hyvä yhdessä, kuin toisessakin paikassa.