— Sitten me menemme! Eläköön Taffy ja vapaus! Eikö ole ihanaa?
Aluksi Ruth oli vähän peloissaan, mutta kun hän näki kuinka varovasti
Ted ajoi, ja kuinka hiljainen ja säyseä Taffy oli, tyyntyi hän.
— Mutta minne me menemme, kysyi hän, kun he olivat päässeet ulos valkeasta veräjästä ja kääntyivät vasemmalle.
— Sanon sen nyt, mutta minä tahdoin hämmästyttää sinua — menemme tietäjän luo!
— Tietäjän?
— Niin — miksei? Kuulin eilen, että Sandy Lanella on mustalaisia; on hauska ennustuttaa niillä. Mutta en ole selvillä siitä, ilmaisemmeko salaisuuden kotona heti, vai vasta sitten, kun ennustus toteutuu.
— Minä luulin, etteivät mustalaisten ennustukset koskaan toteudu.
— Ehkei aina — mutta joskus. John kertoi, sanoi hän salaperäisesti kuiskaten — että kaikki mitä hänelle monta vuotta sitten ennustettiin, on toteutunut.
— Toteutuiko? Mutta sitä saa ehkä odottaa kuolemaansa saakka. Mutta eivätkö ne sano, kuinka kauan elää?
— En ajatellut odottamista. Noo, siinä tapauksessa ehkä kerromme; mutta saadaanhan kuulla ensin, mitä ennustavatkin.