— Minä en pidä siitä, että Aimée kuolee pienenä.
— En usko Ruthin sitä tarkoittaneen. Matkahan oli hyvin pitkä, ja vaikka häntä kertomuksessa sanottiin pieneksi tytöksi, koskapa kaiken otaksutaan tapahtuneen yhtenä päivänä, voidaan sillä tarkoittaa täysikasvuista, jopa vanhustakin.
Keskustelun kestäessä katselivat pienet sisarukset ihmetellen toisiaan, sillä he eivät olleet niin tottuneet Ruthin kuvaannollisiin kertomuksiin, kuin Brownie, eivätkä aluksi ymmärtäneet niillä olevan mitään tarkoitusta. Mutta nyt soi kello, ja kaikki riensivät sisään.
— Vihdoinkin voin lukea kirjeeni, ajatteli Ruth lähdettyään toisten luota, mutta ennenkuin hän ehti ovelle, saavutti hänet vanha ystävämme Jane Harding, joka näytti aivan täysikasvaneelta naiselta, ja jonka koulunkäynti oli päättyvä muutaman kuukauden kuluttua.
— Ruth, huudahti hän, — tahdoin juuri tavata sinua! Tulin juuri sinua hakemaan!
Ruth-raukka! Ei vieläkään siis! Hän ei kuitenkaan näyttänyt ollenkaan kärsimättömältä.
— Huomenna on minun soitto vuoroni, ja mr Webbin antamassa kappaleessa on muutamia tahtia, joista en saa selvää. Toivoisin, että tulisit kuulemaan, kun soitan ne.
Ruthin soitannolliset lahjat olivat hyvin kehittyneet, ja Jane tiesi, että Ruth oli ainoa, joka kykeni häntä auttamaan.
— Koetan parastani, sanoi hän. — mutta tiedäthän, etten ole sitä kappaletta harjoitellut.
He menivät yhdessä pianon luo, ja Janella oli niin paljon kysyttävää, että kesti kauan, ennenkuin Ruth pääsi vapaaksi. Jälellä oleva osa iltapäivästä oli hänen lupauksensa mukaan käytettävä erään kirjan lukemiseen pienokaisille. Annien muistiinpanojen ja valmistuksen varalle jäi aikaa tuskin ollenkaan.