Hän ja Alice asuivat edelleenkin samassa huoneessa, mutta siellä oli nyt kolmaskin vuode, millä pikku "Brownie", jonka oikea nimi oli Margaret Ferguson, rauhallisesti nukkui käsi posken alla. Hän oli Ruthin erityinen suosikki. Huoneeseen tultuaan ei hän malttanut olla suutelematta hänen suloisia kasvojansa. Hänen hämmästyksekseen ja harmikseen heräsi Margaret ja kietoi käsivartensa Ruthin kaulaan. — Minä rakastan sinua niin kovin, Ruth! Kerrotko huomenna enemmän Aiméestä?
— Joskus, kultaseni. Nuku nyt heti!
Mutta hän oli täydellisesti valveilla. — Tiedätkö Ruth, minä nukahdin vasta hiukan. Ajattelin sitä kertomusta ja koetin pysyä valveilla kysyäkseni sinulta siitä. Luuletko minulla olevan opastajaa, Ruth?
— Kyllä, rakas lapsi, olen varma siitä — koeta aina muistaa se — tahdotko?
— Tahdon koettaa, mutta se on toisinaan niin vaikeata. Unohditko sinä koskaan, Ruth?
— Sangen usein, mutta puhukaamme huomenna siitä enemmän. Kuulen Alicen tulevan. Jumala sinua siunatkoon!
Saatuaan suutelon, kääntyi hän ja nukahti.
Vihdoinkin voi Ruth lukea kirjeensä. Se oli Duncanilta. Hän oli ollut kerran kotona. Viime kesäluvan oli Ruth suureksi ilokseen saanut viettää hänen seurassaan. Hän huomasi Ruthin siinä ajassa edistyneen enemmän, kun hän oli luullutkaan, ja Ruth tiesi nyt olevansa hänelle parempi toveri, kuin koskaan ennen. Mutta hän matkusti taas, sillä vuoden oleskelu Bermudassa oli hänen toimelleen välttämätön.
Ruth arveli olevan sangen luultavaa, ettei Duncan palaisi Englantiin ennen hänen koulunkäyntinsä lopettamista, mutta hän toivoi hänen pistäytyvän kotona toistamiseen. Ja vaikka sitä kirjeessä ei sanottukaan, uskoi hän saavansa pitää hänet luonaan muutamia viikkoja lähestyvän luvan ajalla, jonka ajan hän toivoi joka tapauksessa saavansa viettää Beachfieldissä.
Vaikka kirjeessä ei tästä tärkeästä aineesta puhuttukaan mitään, huvitti se kuitenkin Ruthia. Veli kertoi siinä toimistaan, huvituksistaan ja ystävistään, niistä pienistä kirkkaan sinervään tyveneen mereen sirotetuista satumaisista saarista, jotka muodostavat Bermudan ja monista löytöretkistään siellä, lopuksi kalastajista, jotka olivat täydellisesti tyytyväisiä pieneen alueeseensa. Joskus löysi hän vaan lintuja ja kukkia, jotka kaikki olivat yhtä kauniita, mutta aina siellä oli joku varjoisa paikka, jossa voi viettää puolituntisen kirjoineen, tahi maalata jonkun luonnoksen Ruthille, joka piti niitä erittäin suuressa arvossa.