— Sinäkin olet paljain päin, Ruth.
— Olenko? Unohdin sen. Odota tässä varjossa, minä haen molemmat. Kun hän palasi, sanoi Maggie:
— Sinun olisi pitänyt sanoa Janelle mitä aioit. Hän olisi sen ansainnut, hän puhuu aina niin epäystävällisesti.
— Olen iloinen, etten jatkanut mitä aloin, Brownie, olisin sanonut hyvin pahasti, mutta pelkään ajatelleeni sitä ja se oli melkein yhtä paha, Maggie. — Hän lisäsi surullisesti: — Varo, ettet suutu pienenä, siitä on isompana paljon ikävyyksiä.
Maggie katseli Ruthin kasvoja nähdäkseen oliko niissä pahan luonteen merkkiä, mutta nyt ei niitä ainakaan näkynyt — hän hymyili niin ystävällisesti.
— Ruth, sanotko minulle, mistä palkinnosta te puhuitte? Se ei ole uteliaisuutta — tahdon tietää kaikki mikä sinua koskee.
— Se on eräs palkinto, jonka mr Taylor aikoo antaa parhaasta ainekirjoituksesta.
— Toivon, että sinä saat sen, Ruth. Mistä te kirjoitatte?
— Lukukauden alussa luimme eräitä historiallisia luennoita. Niistä on mr Taylor valinnut yhden, joka meidän on muistista kirjoitettava, luonnollisesti omin sanoin.
— Saatteko katsoa kirjaan?