Giafar viittasi vahdeille, ja ovesta astui nyt sisään surkean näköinen imani, jota kaksi henkivartiostoon kuuluvaa miestä talutti. Asian laita oli nimittäin se, että Abu Hassan oli asioiden käsittelyn väliaikana antanut käskyn hakea paikalle tuon kelvottoman papin josta hän edellisenä päivänä oli puhunut Harun al Rashidille. Hän ei ollut unohtanut, miksi hän oli halunnut tulla kalifiksi.
— Sinä kelvoton imani! sanoi hän hänelle. Minä tiedän, kuinka jumalattomasti sinä elät, ja että olet häpeäpilkkuna koko siinä kaupunginosassa, jossa asut. Varoitukseksi kaikille muille tuomitsen minä sinulle neljäsataa raipaniskua jalkapohjiin ja päälle päätteeksi saat ratsastaa takaperin aasin selässä ympäri kaupunkia, ja vahti, joka sinua kuljettaa, huutakoon kaikelle kansalle: Ratsastakoon takaperin se, joka selittää takaperin Jumalan sanaa!
Ratsastakoon takaperin se, joka selittää takaperin Jumalan sanaa!
Salissa kajahti ääretön riemu, sillä moni tunsi tuon jumalattoman imanin, joka niin kauan oli saanut rankaisematta viettää huonoa elämäänsä. Ja kaikkien mielestä hän oli saanut ansaitun palkkansa, kun hänet kauhusta kokoonlyyhistyneenä kuljetettiin ulos rangaistustaan kärsimään.
Mutta samassa kun hänet vietiin ulos, saattoivat vahdit neljä muuta rikollista sisään. Siinä oli nyt nuo neljä kauppiasta, joilla oli tapana sekottaa hiekkaa jauhojen sekaan ja myödä sitä sitten köyhille. Abu Hassan oli salassa lähettänyt myös heitä hakemaan.
— Te roistot! sanoi hän uhaten heitä sormella, kun he tulivat hänen eteensä. Te aioitte rikastua pettämällä köyhiä kansalaisianne. Mutta palkaksenne saatte kaksisataa raipaniskua jalkapohjiinne, ja tästälähin teidän täytyy aina kantaa kaulassanne hiekkapussia, jotta se painaisi teidän sydäntänne.
Taaskin kajahti salissa riemu, sillä kaikki iloitsivat, kun näiden pettureiden viekkaus tuli ilmi ja rangaistuksi. Se oli terveellinen muistutus kaikille muillekin epärehellisille kauppiaille, sillä niitä oli kaupungissa yllinkyllin.
Mutta kun nuo neljä rikollista astuivat ulos salista, katseet maahan luotuina, niin ovet pysyivät yhä edelleenkin auki, sillä joukko koreapukuisia nuoria miehiä tunkeutui nyt sisään saliin. Ne olivat Abu Hassanin entisiä ystäviä, jotka hän myös oli kutsuttanut paikalle.
He näyttivät varsin ällistyneiltä, sillä he eivät voineet ymmärtää, miksi kalifi oli kutsuttanut heidät niin äkkiä luokseen, mutta he astuivat sittenkin selät kenossa sisään ja näyttivät hyvin kopeilta, sillä eipä ollut niinkään pieni kunnia tulla kutsutuksi kalifin palatsiin.