— Hyvä, hyvä, sanoi Abu Hassan, nyt minä näen, että te säälitte köyhiä. Saatte mennä.
Sitten hän antoi kaikki aarteet kuninkaalliselle almujenjakajalle, ja ystävät, jotka olivat luulleet, että heitä pyydettäisiin aterialle, saivat pötkiä tiehensä pitkin nenin.
Mutta salissa nousi suuri ilo, kaikki hoviherrat ja visiirit ja emiirit, vieläpä orjatkin nauroivat, sillä jokaisen oli hauska nähdä, miten kavalat ystävät saivat ansaitun palkkansa.
Mutta Abu Hassan otti sormestaan kauneimman sormuksensa. Mesrur oli ojentanut sen hänelle aamulla, kun hän puki yllensä, ja timantti, joka loisti siinä, oli suuri kuin kirsikka.
— Ota tämä sormus, sanoi hän yhdelle palvelijoistansa, ja vie se Abu Hassanin äidille ja sano hänelle paljon terveisiä pojaltansa, kalifilta!
Hän selitti tarkalleen talon, missä hän asui, ja nousi sitten arvokkaasti ja levollisesti valtaistuimelta, käski Giafarin hajoittaa neuvottelun, viittasi jäähyväisiksi läsnäoleville ja läksi pois salista samaa tietä, kuin hän oli tullutkin.
Mutta Giafar kiiruhti hänen jäljessään ja vei hänet juhlallisesti koristeltuun ruokasaliin, missä viidensadan hengen suuruinen kuoro alkoi laulaa kaikkein ihanimpia lauluja samassa hetkessä kun hän astui sisään. Seitsemän kultaista kynttiläkruunua riippui katosta ja niistä levisi valo, joka oli päivänvaloakin voimakkaampi. Seinillä kimaltelivat kultaukset ja jalokivet, ja keskellä lattiaa seisoi suuri pöytä, joka oli täynnä mitä herkullisimpia ja hyvähajuisimpia ruokia.
Giafarin kehotuksesta hän kävi istumaan ja alkoi syödä, ja kaiken aikaa kuului palmupuiden muodostamasta lehdosta suloista soittoa, ja seitsemän nuorta, kaunista tyttöä leijaili sisään käsissään viuhkat, joilla he löyhöttelivät hänen kasvojansa ja tarjosivat hänelle ruokaa aterian kestäessä.
— No, jos näen yhä vieläkin unta, niin on tämä kaikkein ihaninta unta, mitä maan päällä voi nähdä, ajatteli Abu Hassan.
Ja ilomielissään hän pyysi tyttöjä istumaan pöytään ja syömään hänen kanssaan, vaikka he olivatkin niin ujoja, etteivät juuri uskaltaneet koskea mihinkään. Mutta silloin hän pani itse ruokaa heidän eteensä, laski leikkiä heidän kanssansa ja kysyi heidän nimiänsä.