Hän heitti siis vielä viimeisen kerran verkon veteen, ja hetken kuluttua se tuntui jälleen raskaalta. Kun hän sai verkon ylös, niin hän huomasi, ettei siinä tälläkään kertaa ollut kaloja, mutta sen sijaan raskas vaskipullo, joka sisälsi jotakin nestettä. Pullo oli tarkasti suljettu sinetillä. Kalastaja oli mielissään tästäkin saaliista, sillä saisihan hän sillä hiukan rahaa, kun hän sen möisi markkinoilla.
Kalastaja irroitti pullon verkosta ja koetti avata sitä. Kun hän vihdoin sai sen auki, yritti hän kaataa siitä nestettä käteensä, mutta vaikka hän olisi kallistellut pulloa kuinka paljon tahansa, niin eipä siitä sittenkään lähtenyt mitään. Ihmeekseen hän huomasi vain, että paksu savu alkoi nousta pullosta ja kohota aina ylös taivaaseen asti. Ja kun pullo vihdoin oli tyhjä, niin koko seutu oli paksun savun peitossa.
Vähitellen savu alkoi vetäytyä kokoon ja muodostua pilviksi, ja äkkiä kalastaja ihmeekseen näki edessään hirveän jättiläisen, jonka pää ylettyi pilviin asti, mutta jalat koskettelivat maata. Pää oli niin suuri kuin kirkon kupu, kädet ikäänkuin heinähankoja, suu kuin kallioluola, hampaat kuin kivilohkareita ja silmät kuin kaksi suunnatonta lamppua.
Pää oli suuri kuin kirkonkupu.
Kalastaja vapisi pelosta nähdessään tuon hirviön, ja hampaat kalisivat hänen suussaan. Ja vieläkin enemmän hän kauhistui, kun hirviö huusi ukkosäänellään:
Kalastaja vapisi peloissaan nähdessään tuon hirviön.
— Jumala on yksi ja Salomon on hänen profeettansa! Anna minulle anteeksi, Salomon, mitä sinua vastaan olen rikkonut! En enää koskaan vastusta sinun tahtoasi.
Kun kalastaja tämän kuuli, rohkaisi hän mielensä. Tokkopa tuo hirviö olikaan niin pelottava, koska hän puhui noin nöyrästi.