— Allah on minun heikon voimani kautta tahtonut antaa sinulle todistuksen voimastaan, sanoi hän. Älä nyt enää epäile niitä ihmeitä, joita järkesi ei voi käsittää!
Pyhä mies palasi takaisin yksinäisyyteensä vuorelle. Mutta sulttaani oli parantunut epäuskostansa ja hallitsi suuremmalla viisaudella ja lempeydellä alamaisiaan kuin ennen.
Pieni tuomari.
Harun al Rashidin hallitessa asui Bagdadissa mies, nimeltä Ali Chodjah. Hän harjoitti pientä kauppaa omassa talossaan, jonka hän oli isältään perinyt. Siten hän ansaitsi niukan leipänsä.
Kolmena yönä perätysten hän näki unen, joka vaikutti häneen hyvin valtavasti. Vanha, kunnianarvoinen ukko astui hänen vuoteensa ääreen, kohotti kätensä ja lausui lujalla äänellä:
— Ali Chodjah, miksi nukut toimettomana vuoteellasi? Nouse ja lähde pyhiinvaellusmatkalle Mekkaan!
Joka kerta Ali Chodjah säikähti niin kovasti, että hän heräsi kesken untaan, ja kolmannella kerralla hän päätti heti lähteä matkaan. Hän möi kaikki tavaransa, vuokrasi talonsa toisille ja hankki matkatarpeita pitkää ja vaivalloista retkeänsä varten. Kun kaikki oli valmista, niin hän huomasi omistavansa vielä tuhatta sekiiniä, joita hän ei turhan päiten halunnut ottaa matkaan. Hän koetti keksiä jonkun varman säilytyspaikan, jonne hän rahansa piilottaisi, kunnes hän palaisi taas kotiin, ja hän luuli löytäneensä hyvänkin paikan. Aitassaan hänellä oli suuri, savinen ruukku, sen hän nyt otti, pani rahat ruukun pohjalle ja täytti astian oliiveilla. Sitten hän sulki ruukun visusti ja meni naapurinsa luo, joka oli hänen hyvä ystävänsä.
— Olen aikonut lähteä Mekkaan, kertoi Ali Chodjah ystävälleen, Mustafalle, tokko ottaisit tämän ruukun talteen ja säilyttäisit sitä, kunnes parin kuukauden kuluttua palaan takaisin?