"Kuningas Agib", sanoi hän, "sinun katumuksesi on liikuttanut henkien kuninkaan sydäntä, joka koko ajan on johtanut kulkuasi. Hän sallii sinun palata takaisin omaan maahasi."

Vanhus kohotti sauvaansa, joka hänellä oli kädessänsä ja kosketti sillä kolmasti kuningas Agibia olkapäähän. Hänen silmänsä mustenivat ja hän kaatui maahan. Mutta kun hän tointui jälleen, niin kuparilinna oli kadonnut sekä silmäpuolet nuorukaiset, ja sen sijaan hän huomasi olevansa omassa linnassaan visiiriensä parissa, jotka riemuiten tervehtivät häntä.

Siitä päivästä asti kuningas Agib hallitsi viisaasti ja rakkaudella valtakuntaansa, eikä halunnut lähteä enää maailmaa kiertämään.


Taikahevonen.

Monen monituista vuotta sitten hallitsi Persiassa kuningas, nimeltä Sabur. Hän oli suurin ja mahtavin kaikista senaikuisista hallitsijoista ja hän omisti laajoja maita ja suuria rikkauksia. Mutta hän oli yhtä kuulu luonteensa jaloudesta, hyvyydestään ja viisaudestaan kuin mahtavuudestansakin. Hän oli oppinut ja toimelias mies, mutta samalla hänellä oli hellä sydän, eikä hän koskaan voinut olla auttamatta köyhää ja turvatonta. Mutta pahuutta ja vääryyttä hän rankaisi säälimättä.

Tällä kuninkaalla oli kolme tytärtä ja yksi poika. Kahdesti vuodessa hän vietti linnassaan suuria juhlia, jolloin hän jakeli alamaisilleen lahjoja ja salli kaikkien kansalaisten, sekä köyhien että rikkaitten, päästä puheillensa. Sattuipa kerran tällaisten juhlien aikana kolme viisasta miestä tulemaan hänen kaupunkiinsa, ja he toivat hänelle kallisarvoisia lahjoja. He olivat kaikki kotoisin eri maista ja puhuivat kukin omaa kieltänsä. Yksi oli intialainen, toinen kreikkalainen ja kolmas kiinalainen.

Intialainen astui ensin kuninkaan luo, heittäytyi maahan hänen eteensä ja onniteltuaan häntä juhlan johdosta, antoi hänelle hyvin ihmeellisen lahjan: kalleilla hohtokivillä koristetun kultaisen kuvapatsaan, jolla oli kultainen torvi kädessä. Kuningas katseli sitä joka puolelta ja sanoi: